perjantai 27. kesäkuuta 2014

Lupiinit


Lupiinit ovat parhaimmillaan ja niityt kauneimmillaan. 


Meillä on paljon lupiineja ja aikaisemmin niitä on ollut moniakin eri värejä, mutta pari viimeistä kesää on skaala kaventunut. Klik! tuossa parin vuoden takaa värien kirjoa. 


On ne vaan ihania! Niin kuin karkkipötköjä!


 Pitäisi saada kesälammas tai ostaa viikate, että saisi tuon niityn pidettyä kukassa koko kesän. Kohta on lupiinit kukkineet ja niitystä tulee näreikkö, eikä se ole enää ilo kenenkään silmälle. 


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kurjenmiekat



























Jääkauden tuloksena kurjenmiekat ovat jaksaneet kukkia ihan näihin päiviin saakka. Ihan tällaista loistoa ei kuitenkaan enää ole, mutta sinertää kukkapenkkissä edelleen. 



torstai 19. kesäkuuta 2014

Karvakaveri


Loman alkamisen kunniaksi istuskeltiin siipan kanssa pihalla ja nautiskeltiin omenapuun alla muutama Kylmä juoma.


Auringon tehdessä laskuaan seuroihin alkoi pyrkiä tämä karvainen siipiveikko..


Jonkin sorttinen kiitäjä yökkönen kenties kyseessä, mutta mitään vastaavaa en googlettamalla oikein löytänyt. Kaveri vaikutti vasta kuoriutuneelta, vähän tokkuraiselta ja nahkealta. Mikähän karvakaveri mahtaa olla kyseessä?

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Alkuja ja ötököitä



Eipä ole koskaan aikaisemmun tullut tarkasteltua hedelmän alkuja tässä kasvun vaiheessa. Aika hauskoja muuttumisleikin alkuvaiheessa olevia pompuloita. Saapi nähdä tuleeko näistä päärynöitä... Muistaisin, että päärynä tarvitsee toisen lajin pölyttämään ja se toinen laji ei kyllä kukkinut lainkaan. Kovaa vauhtia pallerot kyllä pullistuvat, että saatan muistaa väärin... 


Yksi kolmesta viime kesänä istutetusta suklaakirsikasta kukki ja yrittää myös tuottaa satoa... Mutta kauhukseni huomasin kaikkien kirsikoiden olevan täynänsä kirvoja. Apua! Mitä niille pitää tehdä!? Kuoleekohan pensaat niihin, kun lehdet alkaa ruskistua, mutta en mä niitä ainakaan haluaisi myrkyttää. Pitää varmaan vanhaa kunnon mäntysuopaa yrittää suihkia, vaikka jostain kuulin, että ei se mihinkään auta...

Kaikenlaisia muitakin pihan ötököitä olen yrittänyt bongailla ihan tarkoituksella, Naapurit varmaan leimaavat hulluksi, kun tyyppi seisoskelee ja hiipii pitkin niityn laitaa... No kyllä sieltä jotain pientä aina yleensä löytyy. tosin sitä makro-objektiivia haikailen edelleen. 


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Iloja

Kesän edetessä on pieniä ilon aiheita pompsahdellut puutarhassa ja yksi niistä on tämä Terijoensalavan juurella kasvava kärhö. Siinä se on jo monta vuotta viettänyt aikaansa kukattomana, mutta nyt on kasvu reipastunut ja ihan oikea nuppukin havaittu. Paikka on ehkä vähän varjoinen kärhölle, mutta oiken, jos jaksaa kiivetä, niin kyllä se valo sieltä vastaan tulisi.

Menetyksiäkin on havaittu ja harmittavaisimmat niistä ovat pari muuta kärhöä, kaksi pionia ja kaikki keijunkukat. En edelleenkään käsitä mitä teen väärin niiden keijunkukkien kanssa...  

Mutta onneksi on niitä iloja. Yksi pioneista kasvattelee muhkeita nuppuja ja ehkä vihdoin tällä tontilla nähdään useampikin pionin kukka.


 Mansikkaakin tulee kivasti tänä kesänä, jos kukinnasta voi jotain päätellä..

 Viime kesän juurtuneet pistokkaat jäivät istuttamatta ja kuin ihmeen kaupalla ne ovat säilyneet hengissä talven yli!


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pörri


Pörröinen pölyttäjä pihlajapuussa...
Nämä kaikki erinäiset pienet nupun pallerot ovat mun suosikkeja näin alkukesästä



Kukkaloistoa odotellessa... Liljat ovat kasvaneet hyvin ja ihan älyttömän vähän ollut liljakukkoja tänä keväänä!
Kurjenmiekat lupaavat loistokasta kukintaa ensimmäiseen kertaan moneen vuoteen. Vuosia takaperin siirsin ison juurakon vanhasasta puutarhasta etupihan liikenneympyrään ja kukinta loppui siihen. Edelliskesänä perustettuun kukkapenkkiin muutettuaan se lupaili jo tätä, kun joitakin kukkia näkyi jo viime kesänä. 


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Dotwork

Tatuointikuume nostaa taas päätään ja pointillismi kutkuttaa mielikuvitusta... Alkaisi olla aika päivittää tai itseasiassa peittää tuo melkein 20 vuotta niskassa roikkunut silmäke. Pitempään olen jo huumaillut vähän (klik) tämän mallisesta kuvasta ja sitä on tässä hieman jo rustailtukin. Uusiksi tuo alustava suunnitelma tosin menee tuon lootuksen kukan ympäriltä, mutta idea pysyy samana.

Alemmassa kuvassa on valmis luonnos toiseen olkapäähän. Thaimaassa otettu bambutatuointi kaipaa tasapainottavan kuvan toiselle puolelle. Ei siinä kyllä kauheasti tilaa ole, joten kuvio jää vain osittain näkyville. Nyt pitää vaan miettiä, että pystyisiköhän sen itse tekemään, vai pitääkö sitä hankkiutua jonkun muun käsittelyyn...