maanantai 11. toukokuuta 2015

Kreetalla 1/3 Flora & fauna


Terveisiä keväisen kauniilta ja kuumalta Kreetalta! Tällä kertaa tuli onneksi kamerakin mukaan, koska kuvattavaa oli pilvin pimein. Meillä oli huoneisto maantasalla ja terassilla vilisi elämää ihasteltavana ja kauhisteltavana. 


 Yhtenä päivänä vuokrattiin auto ja lähdettiin läpi vuorien pohjoisrannikolta etelään. Maisemat olivat päätä huimaavia ja matka osittain hullumaisen jännittävä. Here-kartat oli ladattu puhelimeen etukäteen ja ne toimivat oikein hyvin off-line tilassa. Välillä meinasi vaan usko loppua, kun asfaltti loppui ja tie muuttui kinttupoluksi...



Tässä kohtaa oli molemmilla melkein jännäkakka housussa, kun tultiin jäätävän jyrkkää hiekkatietä alas, eikä mitään kaiteita ollut edes näön vuoksi. 




Vastavaloon kuvattu huonetoveri.



Ensimmäistä kertaa näin kukkivia limejä. 


Värit näin keväällä olivat ihan jotain muuta, kuin syksyllä, jopa polttavan kuumassa vuoristossa.  



Tällainenkin ihme tuli nähtyä. Voodoo lilja eli raadolta haiseva valtavan suuri kukka, joita näkyi muutaman päivän ajan hotellille vievän tien varrella. 


Oliivitkin kukkivat täyttä häkää. 

5 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavia kuvallisia matkamuistoja, kiitos, kun jaoit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja lisää on tulossa kyllästymiseen saakka ;)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Tosi mahtavii kuvia ... Rukoiliasirkka mun lemppari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sirkka oli aika pikkunen jotain 3cm vaan, mutta hienosti erottuu kaikki pykälät.

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)