perjantai 18. elokuuta 2017

Betonipinnoitteet


Tässä remontissa tuli kokeiltua monenlaisia pinnoitteita ja useammassa kohdassa betonipintaa jäljitteleviä tuotteita. Jos nyt vähän availen kokemuksia, kun ihan hirveästi ei vertailevaa tietoa netistä löydy. 

Kellarikerroksen märkätilat on uusittu parisen vuotta takaperin, eli vesieristeet on kunnossa, joten ei viitsitty alkaa mitään repimään. Sininen laatta ei ollut ihan omaan makuun, vaikka sitä sinistä täällä onkin joka puolella. Ratkaisuna päädyttiin mikrosementtiin. Valmistajia on useampia ja karkeasti tuotteet voi jakaa kertaalleen levitettäviin ja useampaan kertaan levitettäviin. Märkätiloihin valittiin Z Countetform-mikrosementti. Edullisin ja yhden kerroksen pinnoite oli varsin houkutteleva vaihtoehto. 

Laatat tasoitettiin kahteen kertaan saneerauslaastilla ja hiomakivellä kihnutettiin suurimmat, että pinnasta tuli tasainen. Ihan hiton hankala homma se sitten lopulta oli... ohjeiden mukaan koitettiin edetä, mutta esim. Pigmentti ei värjännyt sementtiannoksia tasalaatuiseksi. En tiedä yhtään mistä moinen johtui, mutta onneksi jäljestä tuli kuitenkin lopulta tosi kiva. Ihan hirveän kovaa tahtia sai myös pitää, koska matsku jähmettyi hetkessä levityskelvottomaksi. Pintaan tuli 3 kerrosta lakkaa, mutta suihkussa täytyy parissa kohdassa tehdä vielä pientä fiksausta, koska vesi menee läpi ja mikrosementti kostuu ja tummuu. 



Z Countetform oli kuitenkin ihan oikea tuote tähän kohteeseen ja luultavasti valitsisin samoin myös uudelleen.




Portaissa onkin sitten käytetty useampaa tuotetta. Askelmat kuitenkin pinnoitettiin mikrosementillä ja tuotteeksi valikoitui Pavicem Micromortero. Tämä mikrosementti levitetään useamman kerran, ohuen ohuilla kierroksilla. Portaat vaati 3 kerrosta, että puu peittyi. Levittäminen oli helppoa ja siinä tehdessä oppi vähän kikkailemaan, että sai silmää miellyttävää struktuuria.

Päälle tuli useampia lakkakerroksia ja viimeiseen kerrokseen sekoitettiin vielä sellaista jauhetta, mikä karhensi portaat turvallisemmaksi. Koirat ravaa portaita jatkuvasti ja uskoisin, että jotain jälkiä jo näkyisi, jos niitä olisi tullakseen. 


Kolmas betonimainen pinnoite oli Cameleo concrete effect. Sillä tuli laitettua porraskaiteiden koteloinnit ja molempien vessojen seinät. Concrete effect on ihan suosikki. Todella helppo levittää ja lopputulos on hiton hyvän näköinen. Yläkerran vessassa vetelin efektit suoraan lasikuitutapetin päälle ja muualla se on kipsilevyn päällä. 

Kiitoksia vaan kovasti Turun maalitukulle neuvoista ja hyvästä palvelusta. Heillä on liikkeessä esillä kaikki nämä tuotteet ja värivaihtoehdot, niin siellä pääsee hypistelemään ja pähkäilemään omia valintojaan. 



keskiviikko 16. elokuuta 2017

Olohuone, uusi sohva ja Octo


Olkkari alkaa sitten olemaan siinä malissa, millaiseksi sen kuvittelin vuosi takaperin... jotain pientä hienosäätöä vielä kaivataan mm. uusi matto tuohon tuolien alle ja lattiavalaisin olisivat mietinnän alla. Jotenkin silmä sanoo, että tuolien seuraan pitäisi saada jotain korkeampaa ja lämpimän sävyistä. 

Hiukan tilannetta kyllä helpotti, kun saatiin valaisin vihdoin kattoon. Se olikin ensimmäinen hankinta, minkä tein tänne jo heti, kun kaupoista oli sovittu. Sitten se makasi Vepsäläisen varastossa kuukausikaupalla niin, että alkoivat jo soitella perään. 


Siellä se Secto Designin Octo nyt möllöttää katossa ja sopii varsin hyvin paikoilleen. Haluaisin tuohon vielä reilun kokoisen kattorosetin, mutta vähän arveluttaa, että miltä se sitten näyttää, kun lampun paikkaa piti siirtää.. 


Huushollin paras kyttäyspaikka on kovassa käytössä. 


Uutta sohvaa mietittiin pitkään, kun tajuttiin, ettei vanha sohva mahdu tänne uuteen kotiin. Nahkasohvaan oli jo tullut kyllästyminen, vaikka se onkin koiraperheessä enemmän, kuin käytännöllinen. Eli kangassohva oli saatava ja ehdottomasti sellainen, minkä päälliset on pestävät ja vaihdettavat. Ei ihan hirveästi muuten ole vaihtoehtoja tarjolla. Hakolan cosy kulmadivaani oli sitten se mihin päädyttiin. 

Oli sekin yksi farssi, kun sohvaa lähdettiin tilaamaan... siinä vaiheessa remonttia alkoi kirstun pohja jo uhkaavasti häämöttää, joten päätettiin ostaa sohva luotolla. Klarna on Hakolan rahoittaja, kuten nykyään vähän joka paikassa. Me ei saatu tilausta menemään läpi, joten ei muuta, kuin soittelemaan. Monien veivaamisten ja osoitteen muutosten ja turhan työn jälkeen saivat vihdoin Klarnalta sanottua, että he eivät voi rahoittaa meidän ostosta. Oltiin siinä sitten ihan, että mitä ihmettä!? Kyllä. Jos meillä olisi tapana ostella kaikki luotolla, niin luottoa olisi myönnetty lisää. Kun me ei olla käytetty Klarnaa, muuta kuin luotottomana laskuttajana aikaisemmin, niin ei löytynyt luottoa. Tai olisi löytynyt, mutta sen verran, ettei sillä olisi saanut edes kukkaruukkua ko. firmasta. Klarna ei kyllä ole kauhean hyväksi heidän liiketoiminnalleen... 

Onneksi Hakokalla on laadukkaiden tuotteiden lisäksi laadukasta palvelua ja saatiin heiltä poikkeuksellisesti maksuaikaa ja maksettiin sohva 3 erässä. Nyt meillä on justiinsa paikkaansa sopiva sohva ja kun vielä divaanin istuintyynyn alta löytyi tarranauha, niin päästiin siitäkin manailusta, ettei se pysy paikoillaan :D 



Pesu ja vaihto mahdollisuudesta huolimatta on pakko pitää filttejä suojana, koska röhnärit röhnästää ja ei sitä sohvaa voi olla koko ajan pesemässä. Pyyhkimällä lähtee kyllä ihan kivasti pienemmät roiskeet. 




perjantai 21. heinäkuuta 2017

Lähes valmis koti ja keittiö


 Olemme muuttaneet!! Toista viikkoa täällä on yritetty laittaa paikkoja kuntoon ja joka päivä olen iloisempi uudesta kodista, siitä missä se sijaitsee, mitä siitä tuli, naapureista jne. Ei vaan paremmin voisi olla. Tai no, jos ne viimeiset listat saisi vielä paikoilleen, niin se kruunaa loput.


Jos nyt intoa purkaakseni esittelisin vähän uutta keittiötä... suurin osa tavaroista on löytänyt paikkansa. Sokkelit ja listat vielä puuttuu, mutta eiköhän nekin ensiviikolla saada paikoilleen.

Keittiön kaapit tulivat Puuvajasta, kuten edellisenkin kodin kalusteet. Vanhoihin oltiin erittäin tyytyväisiä, mutta päätettiin kuitenkin kilpailuttaa muutama firma. Hinnoissa ei ollut juuri eroa, mutta kaikessa muussa sitten olikin.

Palvelu Puuvajassa on ihan erinomaista, kaikki omintakeiset ratkaisut esim. Vaneriset tasot, vanerihylly ja eri syvyiset yläkaapit luonnistivat muitta mutkitta. Omat haihattelut tyrmättiin hyvillä perusteluilla ja pienen nieleskelyn jälkeen olen todella tyytyväinen, että taivuin ammattilaisen sanaan.


Kodinkoneet tilattiin virosta... E-kodinkone tuli huomattavasti halvemmaksi, kun tuo Smegin jääkaappi maksoi siellä lähes kolmasosan vähemmän, kuin Suomessa. Ihan ongelmitta homma ei sujunut, kun nimenomaisessa jääkaapissa oli toimitusvaikeuksia ja koneiden saapumiseen taisi mennä 3kk tilauksesta... no se ei ole firman vika ja tilaisin kyllä uudelleenkin heiltä.


Keittiössä on haettu kevyesti 50-luvun tunnelmaa ja sellaista ei niin vakavaa meininkiä. Täytyy sanoa, että onnistuin kyllä tyydyttämään oman makuni pahuksen hyvin :D pistokkeet ja valokatkaisijat vaihdetaan pikkuhiljaa näihin pyöreisiin. Niissä oli sen verran hintaa, ettei nyt pystynyt kaikkia vaihtamaan.


Tässä vielä vilkaisu köökkiin ennen remonttia.




Paljon on tapahtunut. Tilaa tuntuu olevan enemmän ja ennen kaikkea, kaikki on uutta ja raikasta, kattoa ja lattiaa myöden. Ihanaa!!!


tiistai 30. toukokuuta 2017

Kellarissa huhkitaan


Kellarin seinät ja itseasiassa lattiakin ovat valmiit. Lattiaa en ole vielä ehtinyt näkemään, kun ihana ahkera pikkuveli on ollut sitä laittamassa eilen ja itse olin töissä. 


Alemmasta kuvasta näkee mistä lähdettiin liikkeelle... ne puolimetriset ikkunasyvennykset ei ihan välity kuvasta, mutta ankeat ne oli ja nyt monin kerroin paremmat. Seinän paksuuden ohentaminen toi tilaan yllättävän paljon ilmavuutta ja ikkunasyvennyksien madaltuminen poisti luolamaista tunnelmaa. Ikkunaseinälle laitetaan vanhan ja uuden katon rajalle led-lista, mikä valaisee seinän kautta epäsuorasti tilaa. 


Märkätilojen lattiaprojekti on myös edennyt. Vanhat laatat tasoitettiin saneerauslaastilla ja vielä siihen pitäisi laittaa yksi tasoite kerros. Sitten päästään jännän äärelle ja levittämään mikrosementtiä pintaan...


maanantai 22. toukokuuta 2017

Kellarissa


Uskonpuute alkoi jo vaivata tämän kellarin osalta. Nyt alkaa näkyä kuitenkin valoa tunnelin päässä. Kellarin ulkoseinä oli koteloitu puolenmetrin syvyiseksi ja ikkunasyvennykset oikein korosti luolamaisuutta. Koko seinä piti purkaa ja rakentaa kaikkine eristeineen ja muine hässäköineen uudelleen, että saatiin seinän yläosa otettua 25cm sisään. Kauhea homma, mutta niin oikea ratkaisu. 

Tänään pääsen vihdoin maalaamaan seiniä ja sitten onkin enää lattioiden laitto märkätiloissa ja itse huoneessa. Seuraava vaihe näiden jälkeen on portaiden loppuun tuunaaminen ja sitten enää listat.



Kodinhoitohuoneessa on kahta seinää ja kattoa lukuunottanatta hommat hyvällä mallilla. En viitsisi enää ostaa yhtään uutta maalipurkkia ja siitä nuukailusta syntyi tämä liukuväriseinä. Muutkin kellarin seinistä pitäisi saada hoidettua kuntoon maalinjämillä, joten jännä nähdä mitä kivaa niistä saa aikaiseksi. 


tiistai 9. toukokuuta 2017

Rappurojekti


Vanhojen ysäri rappusten muodonmuutos on saanut jatkoa. Vanhat kaiteet on poistettu tai koteloitu aikaisemmin ja nyt pääsin maalailemaan reisilankut ja askelmien pohjat. Päädyttiin vintron kalkkimaaliin, koska niiden matta pinta miellyttää silmää ja mitään ihmeempiä pohjatöitä ei näille maaleille välttämättä tarvita. Pyyhin vaan kostealla rätilla maalattavat pinnat puhtaaksi ja sitten toimeen. 


Reisilankkujen päälipintaan ja sisäpintaan sutaisen vielä jonkun lakan, jotta maali kestää rättiä paremmin. En ole ihan varma, että kaipaako se edes sitä, koska itseni tuntien näitä ei varmaan jatkuvalla syötöllä tule kuurattua... viimeistely tapahtuu sitten mikrosementillä, mikä tulee askelmien pintaan ja etureunaan. Näin meillä on koiran kestävät ja päivitetyt portaat, joiden kunnostukseen ei ihan montaa satasta ole mennyt. Uudet kaiteet on tietenkin vielä laitettava, mutta ne tulee sitten kun kaveri ehtii ne tekemään... 


Kellarikerros etenee tuskastuttavan hitaasti, mutta viikonloppuun mennessä pitäisi päästä jo tasoittamaan uutta seinää... 


tiistai 25. huhtikuuta 2017

Valmiita juttuja


Eilen otettiin ihan valtava edistysaskel remonttiprojektissa. Vessanpytyt ja hanat saatiin paikoilleen ja toimintaan. Olen enemmän, kuin tyytyväinen! 








Valmiiksi ovat tulleet myös keittiön, makkarin ja eteisen lattiat.