perjantai 11. toukokuuta 2012

kukkijat ja muita kevään ihmeitä

Narsissit

Rentukka

Rentukan nuppuja



 Pihalla kukoistaa parhaimmillaan narsissit ja ojanpohjalla Rentukat. keltaiset kukat eivät kuulu suosikkeihini, mutta näin keväällä ne menettelevät paremman puutteessa. Vuorenkilvet aloittelevat myös kukintaansa ja nekään eivät kuulu suosikeihin, mutta ovat ison pihan pakollinen paha ja toimii täytekasvina hankalissa olosuhteissa. Olin ihan varma, että viime kesänä istuttamani pionit eivät säily talven, yli mutta elossa ovat ja mielenkiinnolla odotan kukkivatko myös. Lupiinin allkuja on taas valtavasti ympäri pihaa. Värejä on ollut ainakin 7 erilaista ja kaikki tontin alkuperäistä kukkakantaa.  Alkuperäinen on myös punalehtiruusu, minkä löysin pari vuotta takaperin ison tervalepän juurelta. Pikku puska on ihan mielettömän hieno väriltään näin keväälläkin, kun lehdet ovat vasta puhkeamassa. Kummasti se viihtyy täydessä varjossa ja kukki ainakin viime kesänä näyttävästi. Nyt olisi hyvä aika siirtää vanhalta puolelta varsinkin tuota Lehtosinilatvaa, kun taimet näkyvät vielä heinikon joukosta selkeästi. Ihailen aina vanhojen talojen pihoilla valtavia kotkansiipiä.. Täältä löytyy myös muutama vanha juurakko, mutta olosuhteet eivät ole kovin suosiolliset ja saniaiset nuupahtavat viimeistään 40cm korkeina...


Vuorenkilpi

Pioni

Lehtosinilatva

Lupiini

Pihlaja

Punalehtiruusu

Kotkansiipisaniainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)