tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kasvihuoneessa



Paprikat ja chilit

Chocolate Cherry
  Vihdoin on kasvihuonekin saanut loput asukkinsa ja tukinarut ripustettu, vain kastelujärjestelmä ei ole vielä toiminnassa. Säiliötä on täytetty ja tänään luultavasti olisi anturien asennus, mutta siitä sitten tarkemmin tuonnempana. Itse kasvatetut paprikan taimet ja tomaatit voivat hyvin. Itseasiassa olen ihan älyttömän ylpeä noista Chocolate cherry tomaatin taimista, jotka alkavat juuri kukkiman. Taimet ovat terveitä ja tanakoita ja ainoastaan satoisuus jää nyt vielä arvoitukseksi. Läheiseltä puutarhalta kävin hakemassa 6 kirsikkatomaatin taimea, chilipaprikan, 2 chiliä ja kurkun taimen. Jonkin verran tässä on kevään mittaan tullut mietittyä, että kannattaako sitä nähdä vaivaa ja kasvattaa taimia itse... On se kyllä onnituessaan aika palkitsevaa ja tuleehan se halvemmaksikin, varsinkin kun siemenet voi kerätä talteen omista kasveista. Basilikaa en kyllä taida enää kasvatella siemenestä, muuta kuin avomaalla. Ne vievät vaan turhaan tilaa keväällä sisällä ja kasvaminen kestää ihan tuhottoman kauan.

Ostetuissa taimissa olikin jo valmiina raakileita ja yhden paprikan poimin sivuun kypsymään. Viime kerrasta opin, että sen yhden johtotähden kypsymistä on turha odottaa, koska se vie voimia muilta. Sen verran muutoksia edellisiin vuosiin on, että kasvualustana on Kekkilän valmiit kasvusäkit. aikaisemmin käytössä on ollut ihan vaan musta multa säkit ja lannoituksen olen hoitanut itse. Lannoitteen annostelu on ollut vähän vaikeaa, koska käytän kanankakka rakeita, eikä kertaluontoinen lannoitus ole riittänyt. Lisäksi kurkulla on vähän erilaiset toiveet lannoitteen koostumuksen suhteen, mutta sen olen hoitanut lisäämällä syyslannoitetta ja yleislannoitetta sopivassa suhteessa. Mutta törkeän hintaisia nuo kasvusäkit! Tosin ei se lannoitekaan ilmaista ole, joten katsotaan miten varastolannoite riittää säkeissä ja onko muita eroja aikaisempaan.

 Tänä vuona olisi myös tarkoituksena johtaa tomaatin taimet kohti harjaa. Aikaisemmin olen latvonut ne, kun katto on tullut vastaan. Syksyt on kuitenkin niin pitkään lämpimiä, että satoa voi kerätä vaikka kuinka pitkään, mutta se vaatii sen, että niitä kukkaterttuja pitää antaa tulla pitkälti elokuun loppuun saakka. Siten niitä tomaatteja pitäisi riittää syyskuuhun niin pitkälle, kuin lämmintä riittää. Kahtena edellisenä vuotena kasvihuoneen riesana on ollut Ansarijauhiaiset. Pirulaiset tuhosivat kurkut ensimmäisenä ja tomaatit on sitkitelleet sitten huonolla lehvästöllä. Tomaatin hedelmät ovat olleet ruskean tahnan peitossa, koska Ansarijauhiaisen toukat erittävät sitä. Tahmea tahna ei kuitenkaan vioita tomaatteja vaan ne voi pestä ja pistellä sitten poskeensa. Tahna on kuitenkin hyvä kasvualusta homeelle yms., joten saisi pysyä poissa.

Basilika

Kirsikkatomaatti

Chilipaprika

2 kommenttia:

  1. Voih, kateellisuudesta kankea haluaisi myös oman kasvihuoneen!

    VastaaPoista
  2. Mulle tuli heti sellanen mielikuva, kun näin ne kuvat teijän kodosta, että siellä pitäis olla sellanen vanhoista ikkunoista rakennettu viherhuone.. Ei muuta ku materiaalia keräämään, kasvihuonen on ylivoimaa :D

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)