perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kevättä sisälläkin




Olohuoneen uusia verhoja aikani pähkäilin ja sitten mukaan tarttuikin heräteostoksena alennuksessa olleet Vallilan Anis verhot. Ei ollut ihan ajatuksissa mitään näin värikästä ja puoliskokin kommentoi tapojensa vastaisesti, että aika vihreät, kun näytin vielä pussissa olleita verhoja.


No siinä ne Anikset nyt sitten ovat ja puhtaat tyynynpäälisetkin vaihdettu. Tällä kertaa säästyi rahat, koska sopivan väriset pääliset löytyi omista valikoimista. Verhojen vihreys taittui aika kivasti, kun karsin suurimman osan muista vihreistä tekstiileistä ja vaihdoin vaalean nojatuolin vihreän tilalle. 


Karvakorvat saavat taas kannella puhtaita tyynyjä ja pyöritellä niitä pitkin lattiaa... Puhtaalle matolle kelpaa myös oksennella ja paskannella... Espritin pikselimatto on ollut viime kesästä rullalla ja säilytyksessä. Sen kanssa meinasi vaan käydä huonosti, kun pestiin se itse ja eihän tuo mihinkään kuivunut ja sitten se alkoikin haista ihan kuolemalta... Koko kesän matto roikkui terassin kaiteella ja valelin sitä etikkavedellä. Haju on poissa, mutta hiukan on maton muoto kärsinyt roikottamisesta. Toivottavasti se siitä asettuu. 


 Räsymattotyynyt hiukan rikkoo tuota hallitesevaa sinisyyttä. Meillä ei olekaan ihan näin sinistä ollut koskaan... 


Punamusta raanu sai lähteä säilöön tuosta ilmalämpöpumpun alta ja tilalle vaihdoin yhden itse maalaamistani tauluista. Kummasti raikastui ilme siinäkin kohtaa. Huh, että on huono laatusia kuvia, kun sisällä on niin pimeää ja merkille voi myös panna ryönällä peitellyn keittiön pöydän...


Tästä klikkaamalla  Voi kurkata millaiselta näytti viime keväänä ja kesänä. Talven värityksestä ei taida postausta ollakaan...

6 kommenttia:

  1. Onpa keväisen väristä! :) Kyllä se kummasti piristää, kun tekee pieniä muutoksia sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä se tosiaan suuria hankintoja kaipaa, vaan pientä kaappien penkomista ja vähän vaivaa :)

      Poista
  2. Kivan ja raikkaan näköistä. Kevääntulo todellakin houkuttaa muutoksiin, en pysty olkkarissa yhtään rauhoittumaan suunnittelulta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päässä vaan surisee kaiken maailman visiot ja ideat...

      Poista
  3. Todella kauniin raikasta ja virkistävää tunnelmaa. Tuo itse maalaamasi taulu sopii tuohon kohtaan aivan 10-0.

    Katselin muuten samoja Anis-verhoja pinkillä painotuksella, mutta en ihan vielä ostanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos :) Nää Anikset on kyllä niin selkeästi kausiverhot, että syksyllä täytyy varmaan vaihtaa.. Mulla oli pitkään ne Vallilan Makeba verhot ja ne oli jotenkin suuresta kuviosta huolimatta niin mukautuvaiset, että menivät useamman vuoden kesät talvet.

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)