sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Thaimaassa - Pinnan alla 1/2


 No nyt sitten tulee juttua ja kuvaa kuvan perään... Nui bay, mikä ihana pieni paratiisiranta! Siellä olisi voinut viettä joka päivä aikaa tunti tolkulla, nuohoten pinnan alla snorkkelin ja maskin kanssa. Paikka oli tuttu viime vuodesta ja se on siis pieni poukama Phi Phi Donin asumattomalla puolella (Viime vuoden reissulta kuvaa paikasta Klik! )



 Mua melkein itkettää, kun harmittaa niin paljon kameran kansa sählääminen.. Maksoin itseni kipeäksi uudesta järkkäristä ja sukelluskotelosta ja sitten en vaivautunut opettelemaan kunnolla niiden käyttöä. Kotelossa olevaa kameraa pystyy käyttämään täysin samalla tavalla, kuin ilman koteloakin. Ensimmäisen snorklauspäivän päätteeksi kirosin, että olen laittanut rahani ihan hukkaan, kun tuloksena oli aivan kökköjä kuvia. Lopulta pärräämisen jälkeen tajusin, että kamerassahan oli asetukset päin prinkkalaa. No ei siinä sitten muuta, kuin säädöt kohdalleen, kun mentiin toisen kerran Nui Baylle ja taas sama juttu! Tuloksena ylivalottuneita, onnettomia kuvia. Kameran asetukset oli menneet vene matkalla kassissa vinksalleen ja en tajunnut niitä sitten alkaa tarkastelemaan ja kuvien laatukin paljastui vasta, kun oltiin tultu takaisin hotellille. 


Joitakin kuvia onneksi sain edes hiukan kelvolliseksi pienellä valaistuksen muokkauksella, mutta värit siinä kyllä kärsi näillä taidoilla...


















Ensimmäisenä päivänä Nui Baylla meidät ryöstettiin törkeästi... Apina herra asteli röyhkeästi munaskut heiluen meidän kassille, avasi vetoketjun ja määrätietoisin ottein kaivoi Pringles purkin ja vesipullon meidän katsellessa vieressä epäuskoisena ja -tietoisena. Siinä se sitten veteli meidän eväitä parempiin suihin ja joi vedetkin vielä kaupan päälisiksi. 

Toisena päivänä samainen herra ilmaantui paikalle ja yritti taas väkisin viedä vesipullon, mutta tällä kertaa me oltiin nopeampia ja kirppusäkki jäi kakkoseksi. Sitten alkoi säälittää, kun raukalla oli selkeästi kauhea jano. Varmaan sairasti ruokavalionsa takia diabetestä... No heitettiin tyypille pari puolikasta juomapulloa, mitkä joku oli jättänyt rantaan (Ihan sairaan raivostuttavaa, millaisia porsaita ihmiset ovat ja jättävät luontoon jätteitään). Pullot oli sen verran tiukasti kiinni, ettei tyyppi saanut niitä auki, joten Jonna rohkelikko meni ja avasi pullon ja ojensi sen ryövärille. Me saatiinkin sitten olla lopun päivää rauhassa ja kirppusäkki kiusasi muita rannalle eksyneitä ihmisiä.



2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia veden alta, kyllä nämä ovat maakravun silmiin ihan loisto-otoksia! Kiitos, kun jaoit. Ja kiitos apinan puolesta vesipullon avaamisesta, tuli hyvä mieli, kun toista niin autoitte. Rassukkaa diabeetikko-suolatönkkö-apinaa :/

    VastaaPoista
  2. Se on vaan jotenkin niin piinaavaa, kun kuvat ei vastaa sitä mitä silmä näkee... Mutta kyllä mä vielä kehityn tuossa vesikuvauksessakin ja jos nyt aloitettaisiin vaikka ensi kerralla ihan siitä, että kameran asetukset olisi kohdallaan ;) Apina oli kyllä ihan mahdoton ja eihän sille uskaltanut vastaan laittaa. Tyyppi irvisteli ja hyöki päin, kun yksi nainen yritti kiskoa reppuaan apinan käsistä...

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)