lauantai 28. helmikuuta 2015

Karibian risteily osa2



Risteilyn 6. päivä Cozumel Meksiko ja vihdoin jotain edes hämärästi siihen suuntaan, mitä olin kuvitellut... Herra Nemon johdolla n.40 ihmistä saateltiin veneelle ja hassun hauskojen juttujen säestyksellä laumalle jaettiin pelastusliivit ja snorklausvermeet. 


 Vene ajoi muutaman minuutin matkan siihen satama-altaan laitamille ja lauma ajettiin veteen. Naurutti hulluna, kun ollaan aina virnuiltu Thaimaassa Kiinalaisille, joita purkautuu veneistä valtavat laumat pulikoimaan ja metelöimään siihen mereen ja sitten hetkessä joukko kerätään taas ylös ja jatketaan matkaa. No me oltiin nyt niitä Kiinalaisia... Eikä olla oltu väärässä siinä, että eihän siinä ole mitään mieltä. 


Kykenin jotenkin siirtämään sivuun ajatuksistani sen häiriköivän, tuomarin pilliin puhkuvan joukon johtajan ja lauman, mikä välillä tunki liian lähelle räpiköidessään aallokossa.  


Pohjan maisemat oli ihan uudenlaisia ja kiinnostavaa kuvattavaa riitti kivasti. Erilaisia korallimuodostelmia ja tuttuja sekä tuntemattomia kaloja näkyi ehkä ennemmin harvakseltaan, kuin runsaasti. Omasta normaalista poiketen snorklaus tapahtui n. 3-4m syvyisessä vedessä ja se luo omat haasteensa kuvaamiselle. Onneksi jälkeen päin käsittelemällä saa todella sinisävyisistäkin kuvista esille myös punaiset ja keltaiset  vivahteet. 


Oma tekniikka ei myöskään ole vielä ihan kovinkaan hyvä ja tarkoitukseen parempi objektiivi pitäisi myös laittaa mietintään. 






French Angelfish yllä ja alla. 





Ensimmäistä kertaa eläessäni näin seepioita ja myös todella upean kotkarauskun, josta en ihmetykseltäni ehtinyt saamaan kuvaa.  





Black triggerfish / Black durgon
Retki oli nimeltään 3 reef snorkeling, mutta sen kolmannen olisi voinut suosiolla jättää pois nimestä ja viettää kahdessa ensimmäisessä pysähdyspaikassa vähän pitempään. Kolmas pysähdys oli nimittäin aika tarkalleen sama kohta, kuin ensimmäinen, mutta sen verran sivussa, että syvyyttä olikin ainakin 10m ja sitä myöden näkyvyys oli ylemmän kuvan luokkaa. 




Tässä yllä ja alla esiintyvät kalat ovat myös näemmä jonkin sorttisia trigger fishejä. Siinä kuvatessa tuli sellainen aavistus, että nyt on varmaan parempi jatkaa matkaa, kun tyypit alkoivat mulkoilla pahalla silmällä. Triggerit ovat reeviiritietoisia ja myös puolustavat reviiriään hanakasti. Saattaisi kuvitella, että siinäs sitä puolustaa, mutta triggereillä aika ikävän näköiset terävät hampaat suussaan ja puraisevat varmaan äkkiä palasen häiriköstä... 






4 kommenttia:

  1. Eipä jokatytöllä olekaan tämmöisiä kuvia! Varmasti upea kokemus ja reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snorklaaminen on aina mahtavaa, mutta reissun upeudesta voi olla montaa mieltä...

      Poista
  2. Hienoja kuvia veden alta :). Oma reissu Karibialle toteutettiin omatoimisesti, risteilyaluksia katsottiin vain huvilan terassilta ja joidenkin satamien ohi ajettaessa. Voin suositella Dominicaa (ei sitä tasavaltaa, siitä ei ole kokemusta), jos haluaa välttää isompia turistiryntäyksiä. Kaunis, pieni ja vuoristoinen saari. Snorklauspaikkojakin näkyi kartassa olevan useita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karibian saaret eivät ole lainkaan poissuljettu joskus tulevaisuudessa, vaikka näköjään Aasiaan se veri vetää vahvasti. Kiitos vinkistä, pidän varmasti sen mielessä, koska kuvaus kuulostaa juurikin mieluisalta :)

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)