perjantai 1. huhtikuuta 2016

Gilit




Balin jälkeen siirryimme Gili Trawanganile. Matkalla koettiin yksi mieleenpainuvimmista elämyksistä, kun delfiiniparvi liittyi seuraan ja uivat hyppien veneen rinnalla... Ihan kuin elokuvissa ja mulla pääsi pikku tippakin linssiin ja se hiukan huvitti edessä istuvia kanssamatkustajia. Mutta oli se vaan hienoa!! Gilisaaret olivat loistava valinta ja varsinkin Gili Air oli meidän kaikkien suosikki. Gili Menolla oli niin hiljaista ja rauhallista, että 3 yötä oli aivan riittävä. Gili T oli puolestaan vilkkain, mutta eipä sielläkään juuri liikettä ollut näin sesongin ulkopuolella.

Olen aina kuvitellut, että vapaasukellus on mun osalta ihan mahdoton tehtävä, koska kelluntaominaisuuteni ovat huippu luokkaa. Sukelluskurssilla joulukuussa hiukan harjoiteltiin altaassa sukeltamista ja onnistuin siinä silloin ensimmäisen kerran. Siinä hihkuessani onnistumistani, opettaja hieman toppuutteli ja sanoi, ettei sukeltaminen tule onnistumaan meressä ilman painoja. Harjoittelu ja kova tahto vie vaikka läpi harmaan kiven ja niin tämäkin uppoamaton onnistui, kuin onnistuikin sukeltamaan. Saan ihan valtavasti iloa siitä, että ylitän muiden odotukset, koska olen niin pitkään ollut arka edes kokeilemaan mitään, kun se ei kuitenkaan onnistu. Toinen valtavasti tyydytystä tuonut tilanne oli, kun Airilla sukellusopas sanoi ensimmäisen sukelluksen jälkeen, että hän kuvitteli minun olevan ensimmäisenä ilma loppu. Päin vastoin, paksukainen hoiteli homman siinä missä kokeneemmat ja sporttiset toveritkin :)


Indonesiassa on herätty suojelemaan merikilpikonnia ja mm. Gilisaarilta löytyy kasvattamoja, missä poikaset saavat kuoriutua ja kasvaa kriittisen vaiheen yli. Ihan tuska söpöjä ne pienet pipertäjät ja tietenkin lahjoitettiin myös rahaa hyvään työhön, kun käytiin piipahtamassa kasvattamoilla. Balilla nähtiin Liberty Wreckillä yksi kilppari, mutta Menolla niitä vilisi ihan hotellin rannassa. Mielettömän kokoisia mötkäleitä tavattiin sukelluksella Turtle heaveniin. Suurimmat konnat olivat kilven halkisijalta ainakin metrin ja ne olivat jopa 100 vuotiaita.

Näiden isojen konnien kuvaamisen jälkeen alkoi kameran akku olla lopuillaan ja havaitsin katastrofin... Akkulaturi oli unohtunut Balille!! Kuka voi olla niin tolvana, että jättää tärkeimmän varusteen hotellihuoneeseen lähtiessään... Ei siinä auttanut, kuin niellä tappionsa... Gili Airilla Blue Marine Diven ystävällinen henkilökunta yritti auttaa jopa lainaamalla omaa laturia ja tietokonetta. Mutta eihän se onnistunut edes USB-portin kautta.







Saarilla ei ollut lainkaan moottoriajoneuvoja. Liikkuminen tapahtui joko jalkaisin, pyörällä tai ponitaksilla. 



Gilit olivat snorklauksen puolesta vähän pettymys. Matalikkoa ja meriruohoa oli todella pitkän matkaa ja sitten oli polttiaisia riesana, kun vihdoin pääsi johonkin katseltavaan kohtaan. Paras snorklaus spotti olisi ollut Menolla, mutta siellä koettiin sitten taas kauhun hetkiä, kun meduusat vyöryivät tuhatpäin paikalle. Yöllä oli satanut ja ne kuulemma nousevat sateen jälkeen joukolla pintaveteen. Oli aika villiä pujottelua, kun havaittiin olevamme piiritettyinä ja piti alkaa pyrkiä rantaa kohden.

Bali ja Gilit veivät kyllä sydämen ja Indoneasialaiset ihmiset ylipäätään. Thaimaassa ollaan matkattu paljon ja tykätty kovasti, paitsi paikallisista... Kurja sanoa, mutta Thaikut ovat isolta osalta todella jurpoa porukkaa... Noloja ja huonotapaisia juntteja suoraan sanottuna. Indonesian puolella ei ollut kertaakaan minkäänlaista huutelua, osoittelua saati tuijottelua. Kaikki olivat mukavan uteliaita ja niin iloisen kohteliaita.


Näihin maisemiin me palaamme aivan varmasti uudelleen!! 



2 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista matkakuvista. Ei kyllä paljon orastavaaan matkakuumeeseen auttaneet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan :) Matkakuume on krooninen sairaus, mihin saa valitettavan harvoin helpotusta...

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)