perjantai 14. lokakuuta 2016

Alakerta


Tässä olisi alakerta aka keskikerros.  


Nörkönnassut pääsevät mukaan aina, kun ei ole mitään sellaista purkuhommaa tiedossa, että voisivat satuttaa itsensä. Toisin sanoen he kulkevat mukana, kun olen yksikseen menossa tapetteja repimään. 

Tuosta kakluunin oikealta puolelta otettiin pala kyprokista ja kurkisteltiin, että löytyisikö sieltä hirsiseinää esille otettavaksi. Löytyihän sieltä ja riemu oli pinnassa, kun seinä oli vielä erityisen kivan näköinenkin. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun naapurin setä oli käymässä ja vihjaisi, että kannattaa kysyä miten sen seinan kanssa voi toimia, koska hänen on pitänyt palo-osastoida omalta puoleltaan ko.seinän pätkä kahdella levykerroksella. No niinpä tietenkin.. melkein turha sitä on lähteä edes mistään kyselemään, kun järkikin sanoo, että toinen kerros kyprokkia siihen on laitettava. Nyt meni taas suunnitelmat noiden seinien osalta uusiksi..


Keittiö on purettu nyt kokonaan lattiaa lukuunottmatta. tämä huone menee, alakerran vessa mukaan lukien, lattiasta kattoon ihan atomeiksi. Kattomateriaali on hieman vielä auki; helmipaneelia vai Halltex-levyä, ei tiedä vielä. Ilmastointiputkingelma on edelleen myös vähän auki, mutta ei pitäisi olla ongelma käntää sitä seinän viereen kaapistojen sokkelin sisällä ja siitä sitten kapealla kanavalla ylös. Joko sen pystyy upottamaan olemassaolevan seinän sisään tai sitten koko takaseinä koteloidaan  ja putki kulkee siellä välissä. Saisko päättää vaan värejä, sellainen fundeeraaminen olis enempi mieleen...

Vanha puuliesi on purettu joskus jossain kohtaa keittiöstä ja nämä jäänteet paljastuivat kaapiston takaa. Vanhat huuvan jämät poistetaan ja uusi rappaus pintaan, niin siinä on ihan täydellinen jenkkikaapin paikka. 



Eteisestä on purettu koko  pituudelta olleet kaapistot ja tilalle tulee n. puolet eteisen pituudesta vievä liukuovikaappi sekä pystynaulakko vieraita varten. Ihan älyttömän isolta ja tilavalta tämä eteinen nyt näyttääkin, kun kaapit ovat poissa. 

Tällä hetkellä työn alla on alakerran wc. Sieltä puretaan kaikki seinät ja lattia. Pytyn paikka vaihtuu suihkusyvennykseen ja suihku häipyy tarpeettomana tästä tilasta. Käytiin lvi-kaupasta hakemassa jotain nippelitä ja mukaan tarttui ihan hemmetin pätevä peilikaappi tähän veskiin, mutta siitä sitten joskus myöhemmin. 


3 kommenttia:

  1. Teillä on paljon rakentanista, huh. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä piisaa... samoin sitä suunnittelua, kun aina tulee jotain pikku pikku mutkaa matkaan :D

      Poista
    2. Sitä piisaa... samoin sitä suunnittelua, kun aina tulee jotain pikku pikku mutkaa matkaan :D

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)