tiistai 4. lokakuuta 2016

Luokkahuoneesta keittiöön


Joudumme hankkimaan uuteen kotiin uuden ruokailuryhmän. Vaihtoehtoja on pohdittu monelta kantilta ja lopulta on jopa päästy johonkin lopputulemaan. Artekin 90a pöytä ja siihen ympärille 4 vanhaa koulutuolia. Tuolit on nyt hankittu ja jostain pitäisi löytää aikaa pienelle fiksaukselle. Iskun valmistamia tuoleja nämä melko varmasti ovat, mutta selkänoja poikkeaa hieman tuoli 50-koulutuolista.

Tuolit ovat osittain melko kuluneita ja muutama lohkeamakin vaneriin on tullut, mutta ne saa onneksi paikattua.  Pöydän kun löytäisi vielä jostain ja mielellään käytettynä ts.  järkevämpään hintaan, kuin suoraan liikkeestä. Keittiön hahmottelu on ollut tässä muutenkin päällimmäisenä ja tänään oltiinkin tekemässä keittiösuunnitelma 3/3. Sieltä kun saadaan piirustukset, niin voidaan alkaa tekemään päätöksiä. Keittiön tapetti on myös valittu ja menekin laskentaa vaille tilausvalmis.


Kokoajan tulee uusia ideoita ja nyt uusimpana, että riippuen uusista lattiamateriaaleista on varmaan pakko pyytää tarjouksia vanhan parketin hionnasta ja laukauksesta... Ja sitten kun vielä olisi rahaa toteuttaa kaikki ideat.

P.s. minkä ihmeen takia kuvat näyttää puhelinsovelluksessa ihan suhmuraisilta, mutta internetversiossa ja kun kuvan avaa  ne on ok...

2 kommenttia:

  1. Mukavia suunnitelmia teillä on. Uusia hankintoja on kiva suunnitella. Tuosta ruokailuryhmästä tulee varmasti onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu on mun suosikki harrastus :D pöytää piti kyllä miettiä, kun tila on niin pieni..

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)