sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Ovihommia


Väliovet ovat olleet yksi remontin projekteista. Kaikki vanhat ovet olivat melko kulahtaneita ja niitä kolme peilisiä pahvikenno-ovia, joita edelleen käytetään yleisesti vähän joka huushollissa. Haluttiin päästä niistä eroon ja alunperin haikailtiin, että vaihdetaan vanhat puiset ovet entisten tilalle. No se ei ollutkaan mikään helppo juttu, koska juuri oikean kokoisia ja edes vähän yhteneväisiä ovia ei ole tähän mennessä löytynyt.

Kellarikerroksessa on sitten taas perinteiset paneloidut puuoven, mitkä oli maalattu parilla eri sinisellä. Putsasin ovet maalipesuaineella ja telasin pintaan Tikkurilan blackiä, mitä oli jäänyt melkein täysi purkillinen. Tähän käyttöön se näyttää sopivan oikeinkin hyvin ja pinnasta tuli yhdellä vedolla, jo oikein hyvä. 


Ensimmäisenä maalin sai kodinhoitohuoneessa oleva varaston ovi. Toisena lähdin maalaamaan itse kodinhoitohuoneen ovea ja jotenkin ensimmäiset telan vedot sai ajatuksen heräämään, että mitäs, jos tätä ei maalaisikaan kokonaan.. siitä tuli nyt sitten tuollainen tilataideteos :D oven reunat tulee vielä mustalla ja seiniin väriä, niin sitten näkee, että saako jäädä tuollaiseksi.




Yksi sopiva vanha ovi sentään löydettiin wanhan wallankumouksesta. Lastalla rapsuttelin kaikki lohkeilevat ja irtoilevat maalit pois ja kuurasin pinnat mäntysuovalla. Sieltä tuli valkoisen alta esiin tummempaa ja vaaleampaa pastellinvihreää ja vähän jotain vanhaa roosaa. Nyt se sitten pääsee seuraavaksi tuollaisenaan eteisen välioveksi. Ovi on jostain viime vuosisadan alusta ja lähtöisin Portsasta tai Pohjolasta. Puuosat on ihan ok. kunnossa, vaikka vähän liitokset horristelee. Eipä haittaa ja toivottavasti tälle on elämää edessä vielä ainakin  toisetkin 100 vuotta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)