lauantai 20. joulukuuta 2014

Kuuri

On kyllä pahuksen hyvä mieli, kun sai pitkästä aikaa taas kiinni pikkusen järkevämmästä syömisestä. Voisi melkein sanoa, että aurinko paistelee tänne meidän risukasaan monellakin tapaa :)

En ole ikinä tunnustautunut minkään laihdutuskuurien kannattajaksi, vaan uskollisesti ja järkevästi uskonut ruokavalion voimaan. Vuosikausia olen noudattanut melko vähähiilarista ruokavaliota, jotta saan pidettyä verensokerit kunnossa ja viimeiset pari vuotta on myös ne vähät viljat olleet poissa syömisistä. Viljattomuuden taustalla on psorin pitäminen aisoissa. Pienikin määrä jopa luontaisesti gluteenittomia tai jotain vehnätärkkelystä ruokkii tulehdusta ja iho tulee kipeäksi ja kirkkaan punaiseksi.

Jostain syystä olen myös kannattanut tiukasti kolmen aterian rytmiä ja kokenut sen itselleni oikein hyväksi vaihtoehdoksi. varmaan siinä on taustalla ajatus niiden sokereiden pitäminen tasaisena, kun ei jatkuvasti pupella jotain.


Hiukan jäi sitten tuossa kesällä se sokereiden seuraaminen ja jäätelön pupeltelu + muu porsastelu aiheutti kevyet 10 kiloa lisää tuohon vararenkaaseen... En ole millään meinannut saada makeaan popsimista poikki ja kun sen sitten vihdoin taas sain aisoihin, niin kilot vaan jäivät jäpittämään paikoilleen. Tuossa loppusyksystä kokeilin kuukauden ajan pätkäpaastoa 5:2, eli 2 paastopäivää viikossa. Se vaikutti ihan hyvältä ja helpolta, mutta ei sitten tehonnut meikäläiseen. Kuukauden aikana paino ei pudonnut oikeastaan yhtään, vaikka siinä ihan hyvin tuli syömispäivinäkin tsempattua, eikä homma mennyt miksikään porsasteluksi. 


2 viikkoa takaperin aloitin oikein kuurien kuurin... Perhetuttu tosiaan on alkanut myydä tällaista tuotetta, mihin kuuluu ateriankorvike/proteiinilisä ja joitakin muitakin tuotteita. Ideana on 90vrk haaste, jonka aikana minä painonpudottajana korvaan 2 ateriaa tällä pirtelöllä. jep jep.. onhan näitä nutriletteja ja muita nähty tässä vuosien varrella ja aina olen suhtautunut niihin aika nihkeästi. Oikeastaan en ole pitänyt minkäänlaisena vaihtoehtonakaan mitään aterioiden korvaamista. Olen tässä kuitenkin koittanut harrastaa mukavuusalueelta poistumisia ja out of the box ajattelua, joten päätin koittaa Vi-Shapea... 

2 viikkoa siis takana ja 4 kiloa on pudonnut :) Se on jo omassa mittapuussa melkoinen tulos, kun kilpparin vajaatoiminnan takia painon pudottaminen on aina ollut ihan tuskallisen tahmeaa. Astuin siis ulos laatikosta ja nämä viikot ovat menneet syöden 5 ateriaa päivässä, joista 2 on ollut Shape-pirtelöitä. Veden juomiseen olen myös koittanut panostaa, kun muuten en juo varmaan edes puolta litraa päivässä...  Aika tiukasti olen mennyt niiden syömistenkin kanssa ja laskenut kaikki mitä syön, mutta ei ole kyllä tarvinnut nälissään olla. 

Pirtelöä voi nautiskella ihan vaan sellaisenaan maitoon tehtynä tai sitten keksiä mitä tahansa variaatioita. Oma systeemini on sellainen, että aamulla menee hyvinkin funktionaalinen setti kera MSM-jauheen (ihan kuin ei muuten olisi aamuisin enää yhtään niin kankea). Lisäksi lehtikaalia, välillä baby pinaattia, merilevärouhetta ja ropsaus psylliumia kuidun lähteeksi. Iltaisin on ollut enemmän herkuttelusmoothie, kun lisään jauheen ja maidon sekaan marjoja. On ihan älyttömän hyvää ja varsinkin mustaherukka-mansikka yhdistelmällä!



4 kommenttia:

  1. Ok. Kuulostaa tehokkaalta, mutta taidan pysyä boxissani ;O). Tammikuussa alkaa kituviikot kohti kevättä ja kesää. Läskille pitää antaa kyytiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä päätin astua siinäkin boxini ulkopuolelle, että aloitin tämän ihan käsittämättömään aikaan muutama viikko ennen joulua :D

      Poista
  2. Tsemppiä tuohon! Minäkin syksyn "kevennellyt" ihan ruokavalion voimin. Leppoisaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja leppoisaahan meillä oli ja vähempi puhuttiin kuureista tahi ruokavalioista... nyt taas paluu arkeen :)

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)