perjantai 21. elokuuta 2015

Ronja ryövärin tytär


Pieni huutolainen muutti meille tuossa pari viikkoa takaperin, kun muu perhe muutti puoleksi vuodeksi Espanjan auringon alle. Ronja on 12 vuotias karkeakarvainen mäyräkoira, eli mistään ihan lapsukaisesta ei ole kyse. Arvonsa tunteva vanharouva tuli laittamaan huushollin uuteen järjestykseen. 


Koisut tuntevat ihan hyvin entuudestaan, kun ollaan kyläilty puolin ja toisin ja välillä kaikki on mamman luona hoidossa. Eli se jo tiedettiin, että juttuun tulevat. Pimsun on hiukan pitänyt puhista välillä ja pari kertaa on pitänyt komentaa, kun rettelöinti on meinannut yltyä rähinäksi. 


Mutta sitten tämä meidän herra... Hän on riutunut rakkaudesta ja änkenyt punkenut koko ajan toisen läheisyyteen. Sitten huomattiinkin, että muori on kiusallaan aloittanut juoksut, mitkä piti olla vasta joulun tienoilla..


Ei ole toista tappijalkaa voinut laskea hetkeksikään silmistä ja kaikki rakkauden ositukset ovat päättyneet tiukkaan poskiotteeseen. 


Tytöt alkoivat jo viikon loppu puolella lähentyä sen verran, että ylimääräisiltä nahisteluilta vältyttiin ja mahduttiin jopa ritirinnan yksiöön, sohvalle ja itseasiassa sänkyynkin nukkumaan. Nyt Ronja vaan oli pakko viedä jo vähän etukäteen ukin luo hoitoon, koska vaara isopäisten tappijalkojen sikiämiselle alkoi olla melko suuri... Välihoito ukille oli jo varattu senkin takia, että meillä on ensi viikolla matkaan lähtö edessä ja kaikki koisut joutuvat siksi aikaa hoitoon. Parin viikon päästä on taas kuhinaa ja lauma kasassa :) 



1 kommentti:

  1. Melkoisen ihana uusi tyyppi - onnea uudesta perheenjäsenestä!
    On kyllä juoksut osannut sitten alkaa "sopivaan" saumaan.. ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)