Synttäriarvonta

 Se olisi sitten 140. postaus, 30 lukijaa ja 11.11.2012 tulee täysi vuosi siitä, kun haparoivin sormin lähetin maailmalle ensimmäisen juttuni. Mukavan pyöreitä lukemia tässä käsillä, joten sen kunniaksi pyöräytetään käyntiin arvonta. Palkintona tuollainen itse näperretty harmahtavan lilahtava korusetti lasihelmistä ja nikkelittömästä hopeoidusta kuparilangasta.

Kaikki kommentin jättäneet osallistuvat yhdellä arvalla, uudet ja vanhat jäsenlukijat kahdella arvalla ja jos vielä linkität blogin eteenpäin, niin kolmas arpa livahtaa lippaaseen. Arvonta tapahtuu siis 11.11.2012 ja ilmoittelen tuolloin voittajan ja jos pystyn suoriltaan ottamaan yhteyttä niin teen sen tai muussa tapauksessa voittaja voi ilmoittaa s.postiini yhteystietonsa.

Laitathan kommenttiisi monellako arvalla osallistut ja halutessasi s.posti osoitteesi tai linkin blogiisi tms. Nimimerkki pitäisi myös keksiä niiden, joilla ei ole tuota profiilia jotta arvonta olisi vähän helpompaa :)

Olikohan siinä kaikki.... tuossa alla on tuo pikku kuva, minkä voi poimia siihen linkitykseen. Toivotaan runsasta osallistumista ja onnea arvontaan!!!

Liinavaatekaappi

Se on sapunut vihdoin kotiin, nimittäin kauan etsitty senkki/liinavaatekaappi. Meillä on ihan liian vähän kaappitilaa täällä kotona, ja varsinkin liinavaatekaappi pullistelee pyyhkeistä ja lakanoista. Kaipasin lisää väriä olohuoneeseen ja tuo edesmenneille pyhitetty seinä hohti tyhjyyttään ja vaaleuttaan. Niiden puutteiden pohjalta aloin  miettiä ratkaisua.

Ensimmäinen idea oli etsiä vanha senkki ja maalata se turkoosiksi ja vanhentaa pintaa hiomalla ja krakleerauslakalla.  Sitten löytyikin tämä 50- tai 60-luvun tiikkiviiluinen liinavaatekaappi, mikä oli aivan liian hyvässä kunnossa raiskattavaksi maalaamalla. Siinä se nyt sitten on ja ajaa asiansa mitä parhaiten. Satavuotiaat suupuhalletut lasipurkitkin pääsivät esille, mutta asetelma on kokonaisuudessaan vielä ihan vaiheessa.

Ptolomeo pokkarihylly
http://www.formverk.com 

Värittömyys jäi kuitenkin vaivaamaan, kun päätin olla maalaamatta kaappia. Kyllähän tiikki tuo sitä kaivattua lämpöä ja kotoisuutta, mutta ei sitä viimeistä silausta. Sitten sain ahaa! elämyksen yövuorossa ja hyvä kun maltoin mennä aamulla nukkumaan.

Herättyäni kannoin askarteluhuoneen kirjahyllystä pokkarit, mitkä olin jo taannoin jäjestellyt värien mukaan ja aloin tehdä pinoa kaapin viereen. Pinon romahtelun ja hermoromahtelun jälkeen löysin edes hienoisen tasapainon kirjoille ja yö ollaan saatu nukkua ilman kolinaa. Jokin ratkaisu pinolle on kuitenkin keksittävä, mutta se ei jostain kumman syystä ole Formverkin myymä Ptolomeo hylly... Se maksaa sellaiset 1000€ siinä korkeudessa, kuin haluaisin. Mutta eiköhän nuo näppärät veljet tai isäntä vääntele mulle pellinpalasista vastaavanlaisen näkymättömän hyllykön.

Vihreitä ihanuuksia

Ehdin pelastaa pakkasen kourista yhden ruukullisen Pelakuita. Nyt ruukku ilahduttaa vielä tovin tuossa uunin päällä ja saa kukkia hetken, ennen, kuin siirrän sen talvisäilöön autotalliin. Pakkasta oli tänä aamuna lähemmäs -10 ja ulkona on kieltämättä kaunista, kun aurinko paistaa. Kauneutta varjostaa edelleen huoli kaikesta mahdollisesti piloille menneistä jutuista, kuten mm. paikoillaan oleva kasvihuoneen kastelujärjestelmä... No ehkä mä selviän tästä pikkuhiljaa.

Ihanat pienet löydöt kuitenkin ilostuttavat ja tuovat väriä kotiin. Ensimmäinen vihreä Riihimäen lasin purnukka löytyi pikaisella kierroksella Salon Radiokirppikseltä. Kyseinen kirppis on oikein maininnan arvoinen, koska se on hienoin kirpputori, missä olen ikinä käynyt, kerrassaan tyylikäs. Kirpputorin yleisilmeellä on yllättävä vaikutus. Ko.paikassa oli hauskasti niiden ahtaiden hyllyjen sijaan tilavat omat loosit ja kaiken lisäksi paikan kahvila oli vanhoine Arabian kuppeineen ja kalusteineen erittäin hurmaava. Olen sortunut ostamaan myös 0,5l Finelin emalisen kasarin. Kohtuu hinta ja suloinen ulkomuoto mursi päätöksen, etten ala havittelemaan emalisia astioita...

Talvi yllätti typeryksen

Inkaliljat 

 Yksi vaivainen pikku pakkasaamu ja seuraava onkin jo tällainen... Tänään piti siirtää kaikki talvehtijat sisälle ja kaivaa miekkaliljojen sipulit maasta... Mä inhoan talvea ja nyt se tuli ja tuhosi kaikki kauniit kukat. Toivottavasti Inkaliljat vielä elpyvät keväällä, eivätkä saaneet tästä lumimyräkästä kuolemantautia. Pieni toivo elää, että vielä mennään plussan puolelle ja saan hommat hoidettua. Autoilijaa tämä ei yllättänyt ja sain hyvillä mielin ajella illalla töistä kotiin, mutta en sitten siinä tajunnut alkaa kantamaan ruukkuja sisälle ja näky oli aamulla lohduton. Tämä on nyt jo ihan ennenkuulumatonta, vastenmielistä ja ahdistavaa... Hei Luontoäiti, nyt on vasta lokakuu!!!!

Siellä ne Daaliat on lumisina kasvihuoneen edustalla

Kukkapenkit vailla sipuleita

Vesiletkut jäässä

Ruukut tyhjäämättä ja taivasalla

Timanttinen aamu

Tämä aamu aukeni ensimmäisen kunnon pakkasen voimin. Maailma näytti valtavan kauniilta, mutta aikamoinen ahdistus niistä tekemättömistä töistä lisäsi painolastiaan...
Sipulit, ne on edelleen istuttamatta ja sisällä talvehtivat keräämättä talteen. kasvihuone, se on edelleen putsaamatta. Lehdet, ne on edelleen ruokkoamatta. Ruukut on tyhjäämättä, työkalut keräämättä ja syksyn kylvöt tekemättä... Kun olis ilmojen puolesta mahdollisuus tehdä, niin enköhän minä ole töissä koko päivän ja vapaalla sataa vaan.
Maa-artisokkaakin pitäisi ehtiä maistamaan ennen, kuin maa jäätyy. Märkyyden takia niitä mukuloita on ollut ihan turha mennä kaivelemaan tinasavesta. Nurmikkokin olisi pitänyt leikata, mutta ei ole onnistunut. Voiskohan sen leikata vielä tuollaisena huurteisena!?

Bling bling

Maa-artisokka viluissaan

Punajuuren punaista

Punajuuren käyttö on aika minimaalista tässä taloudessa, mutta jos siitä jotain tehdään niin sitten punajuuri-Aurajuustopaistosta. Se on herkuista herkuinta kausiruokaa vaikka tällä kertaa valmistinkin sen pikaisesti pannulla. Perus resepti on 1kg punajuuria keitetään ja silputaan vuokaan, lisätään purkki kermaa ja paketti Aurajuustoa ja sitten uuniin n. tunniksi.

Ostettiin pitkästä aikaa ihan kaupan hyllyltä lihaa ja ihan hyvää siitäkin tuli, kunhan pesi ensin marinaadin ja antoi sen muhia tunnin sijaan yli 4h uunissa. Mutta tänään taas kannatettiin paikallisen lihakaupan tarjontaa ja haettiin pakastin täyteen kasleria, naudan paistia, nakkeja, broiskua ja leikkeleitä. Mä en oikein enää pysty syömään noita valmiiksi marinoituja juttuja, kun ne maistuu jotenkin niin teolliselta ja omituisilta. Peseminen hiukan auttaa asiaa, mutta kyllä se maku sieltä vähän tunkee silti läpi.

Makoisaa loppuviikkoa ja nautitaan nyt vielä syksyn väreistä ulkonakin, kun siihen on vielä hetki aikaa...

Rappioromantiikkaa

 Elämäni ensimmäiset makro-objektiivilla otetut kuvat olisivat sitten tässä, tai siis ne harvat, joista saa jotain selvää... Kuvaaminen on kyllä hieno harrastus, kun kameran läpi katsottuna tämäkin aika vuodesta muuttuu ihmeellisen kauniiksi. Mutta ei tuo makron käyttäminen ole kyllä mikään ihan helppo juttu... Miten sitä ihminen voikin niin paljon huojua ja vapista, että tarkennus haluttuun pisteeseen ei tahdo onnistua mitenkään. Sain siis makro-objektiivin lainaksi varsin ystävälliseltä gurultani ja josko tässä vielä muutaman kerran ehtisi treenaamaan, ennen kuin pitää palauttaa se ja sitten ennen seuraavaa matkaa hankkisi oman.

Näihin kuviin tuli jotenkin kivat sävyt. Tällä kertaa en treenannut tuota kuvien muokkkaamista, vaan nämä on ihan luomuja. Tunnistaako kuvista minkä kahden kukan raatoa näissä on kuvattu?

Pöllöilyä

 Vaikka maalailu ja muu taiteilu on ollut taas vähän paitsiossa, niin jotain pientä kivaa on saatu kuitenkin aikaiseksi... Pöllöt, nuo ihanat trendikkäät söpöläiset ovat myös eksyneet tatuointien aiheeksi. Pari nöpönassua olen päässyt itsekin tekemään. Edelleenkin tatuointien kuvaaminen tökkii ja tuo heijastuma sotkee useimmiten kokonaisuutta.

Kupei ja purnukoi

Reissusta palattuamme kasvarista löytyi vielä pari lähes kypsää muhkeaa paprikaa ja tomaattiakin saisi vielä käydä keräämässä, ennen, kuin tyhjennän ja pesen koko laitoksen. Pihapuuhasteluihin ei ole ollut oikein tilaisuutta tällä viikolla, kun vettä tulee taukoamatta ja  solkenaan, joten mitäpä sitä tekisi, muuta, kuin kävisi nuohoamassa kirppareita...

Useimmiten se tarve jollekin herää, kun näkee jotain haluttavaa. Nyt kuitenkin meillä on syntynyt ihan oikea tarve pikkuisille kahvikupeille, kun ostettiin taannoin tuo espresso keitin. Kaveri kerää vanhoja Arabian kuppeja ja niitä olen yrittänyt bongailla hänelle aina, kun kirppiksellä on tullut käytyä. Ihastus niihin kuppeihin on herännyt pikkuhiljaa ja kun tarvettakin ilmeni, niin pakkohan se oli ensimmäinen hommata, kun tämä pallokuvioinen söpöläinen sattui eteen. Näitä saman muotoisia kuppeja on Arabialla ainakin kahdella eri  kuviolla, vaalean sinisenä ja keltaisena kumpaakin. Kupit on ilmeisesti 60-luvun tuotantoa ja tämän kukkakuvioisen nimi on Armi. Vinkatkaa ihmeessä, jos joku tietää pallokuvioisen nimen!

Sorruin myös tuossa taannoin ostamaan ensimmäisen Riihimäen lasin kotilasi sarjan purnukan ja nyt niitä on jo useampi. Haluaisin tuohon sarekkeen päälle useita eri kokoisia ja värisiä purkkeja. Purkkeja on kolmea kokoa ja ja tuon ruskean ja kirkkaan lisäksi myös vihreää, mutta niitä en ole nähnyt kyllä missään, paitsi äitin maustekaapissa...
Eilen sain vielä kaverilta tuon hurmaavan lasipurkin täynnä ihania vaaleanpunaisia tuikkuja ja nehän sopivat jotenkin kaikki samaan seuraan.

Hautausmaan kissat

Variksien lisäksi Murat Reisin hautausmaata asuttavat kissat. 

Mietin tuossa mikä kuvista on parhaiten onnistunut tai muuten miellyttää eniten silmää... ja ehkä se on tuo ruohontupsujen takana nukkuvan harmaan kissan kuva ja toinen suosikki on samainen kissu vihreän ikkunan edustalla. Mitäs sinä ajattelet?
Pienen salapoliisityön jälkeen selvisi myös mitä nuo valtavat puut ovat, joiden juurella pikkuinen kissa istuu. En ollut ikinä nähnyt ko. puita ja koko viikko meni itsekseen ihmetellessä merkillisen näköisiä runkoja ja valtavaa kokoa. Onneksi kaikki näkemäni puut olivat tavalla tai toisella vähän kauempana tai aidatulla alueella, koska olisi tehnyt ihan hirveästi mieli hipelöidä niiden pintaa... Minullahan on ihan kauhea koskettamis ja tunnustelu vietti ja arvannet varmaan mikä tuska on ollut esim. Kairon kansallismuseossa, kun niitä tuhansia vuosia vanhoja kiviä ei olisi muka saanut koskea. No mutta puut ovat yllättäen Eucalyptyksia ja minua ei kukaan päässyt leimaamaan hulluksi puunhalailijaksi :D