maanantai 29. lokakuuta 2012

Liinavaatekaappi










Se on sapunut vihdoin kotiin, nimittäin kauan etsitty senkki/liinavaatekaappi. Meillä on ihan liian vähän kaappitilaa täällä kotona, ja varsinkin liinavaatekaappi pullistelee pyyhkeistä ja lakanoista. Kaipasin lisää väriä olohuoneeseen ja tuo edesmenneille pyhitetty seinä hohti tyhjyyttään ja vaaleuttaan. Niiden puutteiden pohjalta aloin  miettiä ratkaisua.

Ensimmäinen idea oli etsiä vanha senkki ja maalata se turkoosiksi ja vanhentaa pintaa hiomalla ja krakleerauslakalla.  Sitten löytyikin tämä 50- tai 60-luvun tiikkiviiluinen liinavaatekaappi, mikä oli aivan liian hyvässä kunnossa raiskattavaksi maalaamalla. Siinä se nyt sitten on ja ajaa asiansa mitä parhaiten. Satavuotiaat suupuhalletut lasipurkitkin pääsivät esille, mutta asetelma on kokonaisuudessaan vielä ihan vaiheessa.

Ptolomeo pokkarihylly
http://www.formverk.com 
Värittömyys jäi kuitenkin vaivaamaan, kun päätin olla maalaamatta kaappia. Kyllähän tiikki tuo sitä kaivattua lämpöä ja kotoisuutta, mutta ei sitä viimeistä silausta. Sitten sain ahaa! elämyksen yövuorossa ja hyvä kun maltoin mennä aamulla nukkumaan.

Herättyäni kannoin askarteluhuoneen kirjahyllystä pokkarit, mitkä olin jo taannoin jäjestellyt värien mukaan ja aloin tehdä pinoa kaapin viereen. Pinon romahtelun ja hermoromahtelun jälkeen löysin edes hienoisen tasapainon kirjoille ja yö ollaan saatu nukkua ilman kolinaa. Jokin ratkaisu pinolle on kuitenkin keksittävä, mutta se ei jostain kumman syystä ole Formverkin myymä Ptolomeo hylly... Se maksaa sellaiset 1000€ siinä korkeudessa, kuin haluaisin. Mutta eiköhän nuo näppärät veljet tai isäntä vääntele mulle pellinpalasista vastaavanlaisen näkymättömän hyllykön.

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. He ovat kyllä todellisia sohvaperunoita ja se taito on hiottu äärimmilleen :D

      Poista
  2. Aivan ihana toi kaappi. Älä vaan maalaa sitä. :)
    Ja sinäkö mun purkit kirppareilta viet nykyään. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana toi kaappi. Älä vaan maalaa sitä. :)
    Ja sinäkö mun purkit kirppareilta viet nykyään. :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana toi kaappi. Älä vaan maalaa sitä. :)
    Ja sinäkö mun purkit kirppareilta viet nykyään. :)

    VastaaPoista
  5. Meni perille, en maalaa!! :D Minähän se, kilpaileva purnukankerääjä ;D Tosin mulle ei kelpaa muut, kuin nämä satavuotiaat ja ne joista ei ole tajuttu kiskoa kauheita hintoja :)

    VastaaPoista
  6. Nätti ja kompakti kaappi. Superlöytö, etten sanois. Kirjahyllyidea on loistava. Miks kirjojen tarttis olla vaan vaakatasohyllyillä? Joku on oivaltanut, minä en. Peruslundiaa olokkarissa, kirskanväriseksi öljyttynä Osmolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen pitkään ihaillut joissain sisustuskuvissa asuntoja, missä on kirjat kasattu lattialle esim seinän viereen pieniin pinoihin. Silloin tällöin nähnyt myös niitä, muutaman kirjan pinoja killumassa seinällä, kuin ilmaan ripustettuna ja niistä on jäänyt idean siemen itämään. Harmi vaan, että meillä ei ole noita kovakantisia niin paljon, että saisi lattiast kattoon pinon, kuten noista pokkareista saisi..

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kelpaisko Susanna tällainen
      http://www.tammikaluste.fi/product_details.php?p=242
      Ajattelin heti suo kun näin sen :)
      (jostain kummasta en saa profiilikuvaa tänne, mutta tiedät varmaan kenestä on kyse)

      Poista
    4. Just jotain tollasta oli ajatuksissa, mut toivottavasti Juha tekis tollaset mulle...

      Poista
  7. Hieno on kaappikin, mutta tuo valtava tyynymeri näyttää ihan järjettömän kutsuvalta ja ihanalta! Koiruudet taitavat olla samaa mieltä mun kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat kaivautuvat tyynyjen väliin ja tekevät sinne pesän ja me koitetaan sitten parhaamme mukaan asetella lopuista tyynyistä itsellemme mukavat loikoiluolot :D

      Poista
  8. Ryhdikäs ja komea kaappi, hieno löytö! Ja idea tehdä kirjoista väritorni viereen on taas sitä ideointia, mitä hoomoilasena ihmettelen – on teillä visualisteilla kiva tapa hahmottaa maailmaa :)

    Tuollainen hyllykkö näyttää kyllä ihan mahdolliselta diy-jutulta, ja kyllähän hyvää ideaa aina hiukan lainata saa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä hahmotetaan just silleen, että "tosta puuttuu jotain" Ja sitten pää hiessä ongelman ratkasun kimppuun. Yleensä se aiheuttaa harmaita hiuksia, ennen kuin ratkeaa, mutta tämä synnytys oli hyvinkin helppo ja kivuton.. paitsi siinä kohtaa, kun kirjapino kaatuu päähän ;D

      Poista
    2. No ihan samanlaista synnytystä se sitten on, kun mulla on muissa jutuissa – rakkaat harmaat aivonystyrät laitetaan hommiin, ja ne ruksuttavat vastausta jossain taka-alalla, kunnes PADAM!, siinä se vastays on :)

      Kirjapinon kaatumisesta syntyvä kuhmu on taatusti se kuuluisa älynystyrä, heh.

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)