lauantai 13. lokakuuta 2012

Rodoksen kaupunki

Marie hotellin standart huone
Terveissii Rodokselta! Tässä olisi sitten ensi alkuun pieni yleisluontoinen raportti matkasta ja kohteesta. Reissu oli kuitenkin sen varran antoisa, että jatkoa seuraa valtavan kuvakavalkadin saattelemana.
Matka oli Finnmatkojen kautta ja majoitus hotelli Mariessa. Hotellin sijainti oli erinomainen, joka paikkaan oli kävelymatka ja ihan nurkilla on useita hyviä ravintoloita.
Standart vaatekaappi lastulevyineen

 Ellin rantaan hilpaisi aamupalan jälkeen ihan parissa minuutissa ja tuuliselle rannalle olisi ollut ehkä puolisen kilometriä matkaa.

Saavuttuamme hotellille oli ensivaikutelma todella kiva. Remontoidut yleiset tilat, respa ja kahvila/baari antoivat siistin ja viihtyisän vaikutelman pienestä hotellistamme. Saavuttuamme huoneeseen fiilis heitti häränpyllyä. Huoneemme oli, kuin olisi astunut Alkatrazin selliin...  Melko monissa hotelleissa ja myös Finnmatkojen FFF luokituksen paikoissa majailleena, tämä huone ei mielestäni olisi ansainnut kuin, F+ ja senkin siitä, että siellä oli sentään puhdasta. Meidän onneksemme ilmastointilaite ei toiminut ja meille tarjottiin toista huonetta, mikä olikin sitten ihan mainio viihtyisä pikkuhuone ja vastasi jo paremmin tuota luokitustakin. Hotellin henkilökunta oli erityisen ihanaa ja ansaitsivat kiitoksen asiallisesta ja hyvästä palvelusta kautta linjan.

Kaupungissa oli ehkä viehättävintä pitkän historian kerrostumat ja erilaisten aikakausien lomittuminen kokonaisuudeksi. Vanha ja uusi elävät sopuisasti ritirinnan ja aina silmä löysi jotain uutta ja mielenkiintoista. Vanhan kaupungin kadut, linnoitukset, Mussolinin entinen huvilla, mikä toimittaa nykyään valtavan hotellin ja kasinon virkaa jne. Mahtavinta oli kuitenkin aurinko ja meri. Ensimmäinen kosketukseni Välimereen teki lähtemättömän vaikutuksen ja sinne kristallin kirkkaaseen ihanuuteen on päästävä mitä pikimmin uudelleen! Ruoka on myös erityismaininnan arvoista, eikä kertaakaan viikon aikana tullut mieleenkään syödä muuta, kuin paikallisia herkkuja. Tuliaisiksikin tuotiinkin läjäpäin mausteita ja oliiviöljyä.

Marie hotellin superior huone

Mikä mahtanee olla? 

Ellin ranta ja taustalla vasemmalla Ágios Nikólaoksen linnake



Kreikan pankin ikkuna
Suihkulähde Mandrákin satamassa

Ágios Nikólaoksen linnake
Mikä lie kivestä kasvava kummastus

Suosikkiravintoala




6 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Oli varmasti mukava reissu :) Mun villi veikkaus tuohon ensimmäiseen kasvikuvaan on jonkin sortin viikuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa oli joskin vähän turhan lyhyt aika tuo viikko... Mutta akut tuli ladatuksi ja taas jaksaa pinnistellä kohti seuraavaa matkaa :D

      Poista
  2. Varmasti oli ihanaa nauttia valosta ja lämmöstä. Oi, matkaillessa parasta on juuri tuo lämpö ja illalla mukavan ruokapaikan etsiminen ja paikallisista herkuista nauttiminen! Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja olen täysin samaa mieltä :D

      Poista
  3. No niin, samassa hotellissa ollaan sitten majailtu :) Musta tuo Marie oli ihan näpsäkkä, juuri sen loistavan sijainnin takia sitä voi antaa pieniä puutteita anteeksi. Paitsi että muistelen sen olleen ihan siisti majapaikka... mutta vuodessa ehtii muistot muuttua, hah.

    Oliskohan tuo outo kasvi mahdollisesti siemenkotavaiheessa oleva hietamerinarsissi? http://559m2.blogspot.fi/2011/10/lisaa-kuvia-kreikasta.html

    Kylläpä oli tuttuja maisemia, täytyy päästä taas jonain syksynä piipahtamaan. Kivoja otoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli kyllä mainio sijaintinsa puolesta ja sopivan kokoinen sekä siisti. Oltiin tosi tyytyväisiä, kun saatiin se toinen huone. Aika omituista, että osa täysin saman matkan varanneista sai heti alkuunsa jo sen paremman kämpän ja osa sitten taas Alkatraz sellin... Vois muuten hyvinkin olla juuri toi merinarsissi karun asuinpaikkansakin puolesta. Me ollaan varmaankin ens syksynä menossa Kreetalle..

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)