sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Hautausmaan kissat

Variksien lisäksi Murat Reisin hautausmaata asuttavat kissat. 












Mietin tuossa mikä kuvista on parhaiten onnistunut tai muuten miellyttää eniten silmää... ja ehkä se on tuo ruohontupsujen takana nukkuvan harmaan kissan kuva ja toinen suosikki on samainen kissu vihreän ikkunan edustalla. Mitäs sinä ajattelet?
Pienen salapoliisityön jälkeen selvisi myös mitä nuo valtavat puut ovat, joiden juurella pikkuinen kissa istuu. En ollut ikinä nähnyt ko. puita ja koko viikko meni itsekseen ihmetellessä merkillisen näköisiä runkoja ja valtavaa kokoa. Onneksi kaikki näkemäni puut olivat tavalla tai toisella vähän kauempana tai aidatulla alueella, koska olisi tehnyt ihan hirveästi mieli hipelöidä niiden pintaa... Minullahan on ihan kauhea koskettamis ja tunnustelu vietti ja arvannet varmaan mikä tuska on ollut esim. Kairon kansallismuseossa, kun niitä tuhansia vuosia vanhoja kiviä ei olisi muka saanut koskea. No mutta puut ovat yllättäen Eucalyptyksia ja minua ei kukaan päässyt leimaamaan hulluksi puunhalailijaksi :D

12 kommenttia:

  1. Minun suosikkini on tuo punavalkoinen kisu, joka on aikeissa juuri "heittää kiväärin olalle". ;O) Kaikki ovat ihania. Matkoilla rakastun aina noihin kulkukissoihin. Tahtoisin tuoda ne kaikki hyvään kotiin. No, nuo näyttivät ihan hyvin syönneiltä ja terveiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on kauniita ja kuvauksellisia eläimiä, ne on sellaisia selviytyjiä ja useimmiten hyvässä kunnossakin. Mä en ole niin kauheasti kissa ihminen ja pysyttelenkin heistä pääasiassa hiukan etäällä, kun on tuota allergiaakin...

      Poista
  2. Voi ei, miten ihania kuvia ja suloisia kisuja! <3 Mäkin ihastuin tuohon punavalkoiseen kaveriin, mutta myös tuo pieni kuikelo isojen puiden luona näyttää söpöltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkukuikelo oli kyllä mainio hiippailija :D

      Poista
  3. I-H-A-N-A-T kissakuvat, olen kissafani, vaan minulla ei ole ollut kuin yksi yönmusta kissa, koska olen niille allerginen. Nuo ovat niin ylväitä ja itsevarmoja oman tiensä kulkijoia, kaunis kuvasarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Allergiat on kyllä niin pyllystä... Meillä olis varmaan myös kissa, jos mä en olis nuhanenä heidän seuroissa :/

      Poista
  4. Punavalkoiset kisut ova suosikkejani. Rauhallisen ja hyvinvoivan näköisia ovat kaikki. Jänniä nuo puunrungot, kyllä olisin varmaan minäkin halunnut niitä koskea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne rungot oli ihan kuin muovailuvahaa... Vieläkin vähän tekis mieli mennä hipsuttelemaan niitä ;)

      Poista
  5. Hehee, niinpä ovat kissat tontillaan edelleen tukevasti ja ihan hyvin voivan näköisinä. Niitä monet näyttivät viime syksynä ruokkivan säännöllisesti, eli ainakin niin kauan, kuin turisteja liikkuu, niin kissoilla evästä riittää.

    Vai että eukalyptuksia! No selvisihän sekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti ne olivat seurallisia ja tulivat ihmisten rapsuteltavaksi. Mä tosiaan pysyttelin vähän kauempana, kun on sen allergian lisäksi keväästä vielä hyvin muistissa erään Thaimaalaisen ravintolakissan nilkan raatelu... tyyppi hyökkäs pöydän alta kimppuun, tosin raukka sai ensin vähän kengästä, kun en huomannut häntä siellä pöydän alla.

      Poista
  6. Hienoja kissapotretteja, kakkoskuvan tausta ja kisun väri sointuvat erityisen hyvin toisiinsa, jotenkin maalauksellista. (Sanoo hän, joka on juuri aloittanut vasta akvarellin alkeet...)

    Muistan, että ihailin viimeksi noita eukalyptuksien runkoja Sisiliassa, ne ovat erittäin kuvaukselliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että joku näistä kuvista päätyy vielä kankaalle... mahtaakohan tänne pystyä linkittämään facebookista kuvia... koitetaan...https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/196736_10150150763897249_1549425_n.jpg tossa on yks toinen kissa kuva Thaimaasta, mistä on suunnitteilla maalaus.

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)