tiistai 21. toukokuuta 2013

Terassin kesäkukat

























Tänä kesänä terassin valtaa kaikki mahdolliset värit ja yhdistelmät. Uusia tuttavuuksiakin on muutama, kuten tämä terassihortensia. Käväisin Ikeassa ja sieltä löytyi yllätyksekseni tämä kaunokainen 7€:lla. Toivottavasti osaan pitää sen hengissä koko kesän... vettä saa ainakin vissiin antaa reippaasti ja usein. Juurelle päätyi orvokki ja sitten ihan uusi tuttavuus, minkä kauppias sanoi olevan sinitähti. Mahtaakohan joku tietää mikä se oikeasti on, kun sinitähti nimellä ei löytynyt mitään googlesta? 

 Tampereentien Prismasta löytyi huippu halpoja inkaliljoja talven aikana kuolleitten tilalle. Näistä saa aina maksaa 15-20€, mutta heillä oli päässyt erä hieman rupsahtamaan ja myyvät ne nyt halvalla edustaviempien tieltä pois. Musta jämä ei kyllä ollut yhtään huonokuntoisia ja maksoin sen 7€ ihan ilolla. 


Samettikukka on myös ihan uusi tuttavuus, kun en ole ennen juuri piitannut keltaisista kukista, mutta onhan nämäkin ihan hiton hyvän värisiä ja hohtavat, kuin auringot orvokkien keskellä. 


Sinitähti?




Perinteisesti neilikoita pöydällä, mutta vähän erikoisemmassa värityksessä menneisiin kesiin verrattuna.  



Tällaisen väriseen petuniaan en olekaan ennen törmännyt, joten se lähti Inkisen puutarhalta matkaan ja kiikkuu nyt etuovella. Orvokkeja on terassin portaiden pielessä ja väriyhdistelmät valitsi viikonloppuna yksi hoitolapsista. 




9 kommenttia:

  1. Pirtsakoita värejä! Et kaukana ole nimen suhteen...sinitähtönen kyseessä, ainakin minun mielestäni. Sen googlettamalla löydät lisäinfoa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) mitä suuremmalla todennäköisyydellä sinitähtöseksi sitä on puutarhallakin kutsuttu, mutta mun aivot on vaan laittanut mutkat suoriksi :D

    VastaaPoista
  3. Kauniit ovat terasssikukkasi :) Ja tuo sinitähtönen on kuvassa hyvin tuttu, mutta nimeä en tietystikään muista ;)

    VastaaPoista
  4. Kaunista katseltavaa! Ilahduin kovasti samettikukan keltaisista auringoista, tykkään vaatimattomista ja kiitollisista sammareista paljon... kivaa, että pääsivät ihan paraati-istutuksiin asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on mun yksi suosikkiväreistä sisustuksessa, mutta kukkasissa olen sitä karttanut. Kysymys on ollut varmaan vaan oikeanlaisesta keltaisesta. Näissähän se on ihan täydellisen täyteläinen ja lämmin. Sellainen rikkaruohojen keltainen on ihan nou nou. Tosin ostin kukkapenkkiin vahingossa lapinnauhusta, vaikka olin ajatellut kallionauhusta ja siinä lapinnauhuksessa on just sellainen huonon keltainen kukinto...

      Poista
  5. Apua, miten ihania! Kaikki!! Erityismaininnan ansaitsevat inkaliljat, niin upean värisiä ovat. Tulipas kesäinen olo, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sopii sunkin silmään :D Inkaliljat on kyllä niin mun suosikki! Harmi, kun en saanut, kuin yhden säilymään hengissä viime kesältä ja sekin on aika heikon näköinen, eikä kukista tietoa.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)