torstai 7. elokuuta 2014

Vihdoin!!!




Vihdoin ja viimein kasvihuone alkaa tuottamaan satoa. Kyllä sitä on jo odotettukin! Yleensä kylvän maaliskuussa, mutta ajattelin aikaistaa kylvöjä, että saataisiin aikaisemmin nauttia sadosta... No se ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä ja kuukauden ollaan myöhässä aikaisempaan nähden. 


 Aji cristal chilillä onkin kaunis kukka. 


Samainen Aji cristal kasvatti myös melkoisen lehtipöheikön, mitä olen nyt karsinut aika tavalla ja latvonut hujopeiksi kasvaneita varsia.


Tomaatit on myös latvottu, kun saavuttivat harjakorkeuden. Nämähän on nyt niitä varkaista kasvatettuja uusia varsia, kun pätkäisin pitkiksi venahtaneet varret poikki istutusvaiheessa. Ihan hyvin onnistui, mutta vähän turhan pitkät välit tertuilla kyllä on. Tiedä sitten johtuuko varkaan statuksesta vai kesäkuun kylmyydestä... 

Viime kesänä istutetussa päärynässäkin on muutama raakile. Epäilin, että mahtaako niistä mitään tulla, kun ainoastaan toinen puista kukki. Muistelin nimittäin, että tarvitsee pölyttämään toisen lajikkeen, mutta ei sitten vissiin tarvitsekaan. 


6 kommenttia:

  1. Ryntäsin tänne koiria katsomaan :)
    Upeat satonäkymät sinulla, kyllä kasvihuone olisi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysitkös pötkiksistä postauksia? No seuraavaksi on taas tulossa mökkielämästä juttua ja siellä he ainakin temmeltävät osana jutun juonta :)

      Poista
  2. Voi että, päärynöitäkin tulee jo! Mä istutin myös viime kesänä päärynäpuun, mutta se ei kukkinut vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vähän ihmetytti tuonkin kukinta. Toinen ei inahtanutkaan, mutta tässä oli tosin jo ruukkutaimena muutama raakile.

      Poista
  3. Moikka. Mistä oot kasvihuoneen hankkinut? Minkä merkkinen huone on? Itsellä kasvihuoneen hankinta edessä

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)