sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Nyt rutistetaan


Kovat on suunnitelmat, että päästäisiin muuttamaan kuun lopussa... pakko varmaan nöyrtyä ja myöntää itselle, että hiukan saattaa venyä tuo aikataulu. Aikataulun lisäksi budjetti venyy ja paukkuu tai venyisi, jos annettaisiin. On ollut pakko luopua mm. ihanista sisustuspattereista, koska hinta olisi ollut moninkertainen niihin verrattuna, mitkä nyt sitten ostettiin. 

Joitain hankintoja on ollut myös pakko siirtää myöhemmäksi. Ainakin valokatkaisijat ja pistorasiat vaihdetaan sitten joskus myöhemmin mieleiseksi ja vaatehuoneen säilytysjärjestelmä uusitaan vasta tulevaisuudessa. Mihinkään kakkosvaihtoehtoihin ei nyt taivuta, koska nekin aina maksaa. Säästö ei vie voittoa siitä vuosien ärsytykseltä, minkä johonkin ei niin mieleiseen tyytyminen aiheuttaa. 

Portaiden kaiteet piti alunperin tulla lasista, mutta sitten keksin kerrankin paremman ja halvemman vaihtoehdon. Niistä sitten myöhemmin, kun ovat ajankohtaiset.


Keskikerros on kohta levytetty kokonaan uudelleen ja keittiöstäkin on saatu tarkat mitat, joten maanantaina voidaan tilata kalusteet ja koneet. Keittion purkuun, sähköjen vetämiseen, katon koolaukseen ja levytykseen on tuhrautunut taas yllättävästi aikaa, mutta nyt homma on hyvällä mallilla. Huonekorkeus aiheuttaa hankaluuksia keskikerroksessa, koska en yletty itse mitenkään tekemään tasoitustöitä katon rajassa. 

 
Keittiössä vanha puuhellan paikka on tällä hetkellä itselläni työn alla. Aikamoinen häärääminen sen kanssa onkin, koska kaikki kulmat pitää muotoilla uudelleen. Tasoitteen päälle tulee sitten vielä karkea pinnoite ja eiköhän siitä hyvä paikka jääkaapille vielä tule... 


Tapetit on tilattu ja päivä sovittu, jolloin kaveri tulee laittamaan ne paikoilleen. Maalien kanssa revin kuontaloa ja päätösten teko on vaikeaa. Tapetit on niin helppoja, kun mieleinen kuosi löytyy, niin värivalintakin on suppeasta valikoimasta helppoa. Eteisen ja alakerran aulan värit ovat nyt pahasti vaiheessa... reilusti voimakkaat värit vai hillitympää, kas siinä pulma. Myös värisävyjen tummuus mietityttää, kun on niin hankala ajatella miltä mikäkin valmiina näyttää. Mitään plissua, hiukan johonkin väriin siftaavaa sävyä en kuitenkaan halua.

Ai niin ja molemmat vessat ovat siinä vaiheessa, että vesieristyksen jälkeen saadaan laatat paikoilleen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)