Ötökkä

Tällainen 5mm mini tuijotteli männä aaamuna tuvan oven pielessä.. mikä lie, mutta väritykseltään niin kaunis, kuin koru! Tarkennus ongelmia kuvissa on taas havaittavissa, kun vapaalla kädellä yritti kuvia napsia vähän hankalalta korkeudelta..

Tuolit

Joskus viime kesänä löysin vihdoin 

ne pitkään havittelemani 50-60-luvun nojatuolit..

Alusta saakka oli selvää, että tuolit päätyvät täysremonttiin vaikka suht hyväkuntoisia olivatkin. 

Rungot oli maalattu uudelleen valkoisella 

ja kuvittelin niiden olleen alunperin puunväriset. 

Tuoleja purkaessa selvisi, 

että ne ovat olleet valkoiset tehtaalta saakka. 

Alusta saakka oli myös selvää, että itselläni ei vaan ole aikaa alkaa ja tarmoa alkaa nyhertämään maaleja irti rungosta. Onneksi kaveripiiristä löytyi apu tähänkin ja kiitos Sarin, kaunis koivupuu pääsi esille maalin alta. Ruuvinreikien kohdalla oli muoviset tulpat, mitkä menivät hajalle, kun jouduin kaivamaan ne irti tuoleja purkaessani. No se ei haittaa, kun ei ne olisi muutenkaan enää sopineet maalin poiston jälkeen. 

Verhoilun olin ajatellut tehdä itse, mutta eipä tarvinnut siihenkään ryhtyä, kun en ole löytänyt vieläkään oikeanlaisia puolia ompelukoneeseeni... puolattomalla koneella on vähän paha ommella... No hyvä näin, sillä ei lopputuloksesta olisi ikinä tullut näin hieno, kuin verhoilijan Jäljiltä. Itse voin olla tyytyväinen nokkelaan keksintööni tarranauhoilla kiinnitettävästä istuinsuojasta. Saa sitten helposti koirien jättämät töhnät ja tahrat pestyä.

Käsittelin rungon kertaalleen Osmo colorin Kuusi nimisellä vahalla. Väristä tuli ihan hyvä ja muutenkin olen lopputulokseen enemmän, kuin tyytyväinen! Verhoilija vaihtoi vielä kaiken kukkuraksi pehmusteet, koska vanhat olivat hapertuneita ja murenivat, kun vanhaa verhoilua poistettiin.

Asiasta kukkaruukkuun... on muuten ihan tuskallisen vaikeaa yrittää näillä mobiilivehkeillä kyhätä postausta... mutta nyt on taisteltu kuvat verkkoalbumeista ja tekstiäkin saatu aikaiseksi vuoronperään tablettia ja puhelinta käyttäen...

Lemmikit

Talon nurkalle on kasvanut tällainen söpöläinen. Siinä hieman vertailua 14-42mm objektiivilla (yllä) ja 15mm loIttorenkaalla (alla) otetuista kuvista. Jotenkin älyttömän hienoa saada silmää tarkempa kuvia :) 

Nyt makroillaan!

Rakastan makrokuvia ja olen päässyt hiukan niitä itsekin kokeilemaan kaverilta lainatulla objektiivilla. Oman makro-objektiivin hankinta on ollut listalla jo pitkään, mutta ne maksavat niin tuhottomasti, että aina on ollut jotain muuta mikä on mennyt edelle. Vaan sittenhän hommaan löytyi ratkaisu; loittorengas. 

Loittorenkaiden hinnat pyörivät esim Canonin verkkokaupassa siellä 100-160€, eli huomattavasti halvempia ovat, kuin itse makro-objektiivit. Mutta iso raha tuokin on ja silloin kannattaa kääntyä Kiinankaupan puoleen. (Kiitos vaan A vinkistä ja linkistä!) 25€:lla Aliexpressistä tuli parissa viikossa ilman postikuluja nämä Pixcon loittorenkaat. 

Hiukan olen jo ehtinyt renkaita testailla ja tässä ensimmäisiä otoksia. 

Pitäisi hankkia pieni teline, kun vapaalla kädellä kuvatessa meinaa taju lähteä, kun yrittää olla hengittämättä ja liikkumatta :D 

Ei voi muuta sanoa, kuin että pienellä rahalla irtosi isosti iloa!! 

Pähkäilyä

Siitepölyä on parhaillaan kaikki paikat tulvillaan.. Näyttää aika kivalta, vähän kuin kultahippusilta tuossa kukan terälehdillä. Mustalla terassilla ja kaiken muun kuorrutteena ei näytä kyllä niinkään kivalta... 

Olen inasti ärsyyntynyt, kun en saa millään kameraa toistamaan näiden senettien väriä oikein. Valkotasapainoa tai jotain sellaista olen yrittänyt säätää ja valaistusolosuhteiden säätöä ränklännyt edestakaisin ja ei vaan onnistu. No ei kai auta, kuin jatkaa yrittämistä...

Pihalla on muuten ihan täydellisen vihreää ja rehevää. Tuossa alakuvassa näkyy miten luonto on hoitanut hauskasti hautajaiskukat viime talven aikana kuolleelle suklaakirsikan taimelle. Siinä kasvaa itse kylväytyneitä orvokkeja. Miten ne ovatkin juuri tuohon osanneet asettua :) 

Lomatoorakka

Tänään oli viimeinen työpäivä ja pätkäloma 1/3 alkoi varsin maukkaasti. Olen viikon verran kuolannut Kinuskikissan raparperipiirasta, minkä reseptiin törmäsin muistaakseni jossain lehdessä. Samainen resepti löytyy täältä. On vaan pykälän verran surkeammat nämä mun raparperit, jotka ovat kituneet monta vuotta tuossa paikoillaan. Voikukan varretkin on näköjään voimallisempia, kuin onnettomat ruippanat. 

Piirakan tuskissani poimin kuitenkin kaikki ruipelot ja muunsin reseptin nopsaan viljattomaksi. Korvasin vehnäjauhot mantelijauholla, kookosjauholla ja perunajauholla. Siis desi kutakin. Pohja onnistui varsin hyvin ja siitä tuli melko täydellinen muropohja. 

Vaikka raparperin määrä oli niin vähäinen, antoi sekin vähäinen täyte ihan huisin hyvää makua. Kaikki ei mne aina ihan putkeen ja mascarpone-huntu ei ihan onnistunut... Joko jätin vaniljakastikkeen liian liruksi tai sitten se puuttuva valkosuklaa vaikutti koostumukseen. No ihan sama! Ihan pirun hyvää oli!! Nyt pitäisi vaan himmata tämä uhkaavan innokkaasti alkanut leipurin ura.. Viljavammaisuus on säästänyt kivasti ylimääräisiltä leivonnaisilta. Että pitikin alkaa leikkiä kokeilevaa keittiötä... Nyt pukkaa piirasta ja torttua ja sen sitten tietää keneen nämä diabetes-miinat ja sydäri-pommit eniten vaikuttavat... 

Hurja joukko

Pojanpoika kävi kyläilemässä. 

Meno oli hurjaa ja pikku Pimsu oli jäädä jalkoihin..

Kiitokinkkujen ravit on kyllä sellanen tapahtuma, että siinä tanner tömisee ja ääntä piisaa. Hurjan näköisestä touhusta huolimatta henki pysyy tällä porukalla hyvänä. Se ei ole mikään itsestään selvyys näillä paukapäillä.

Kukkapenkki sai onneksi olla rauhassa ja kukat säilyivät ehjänä :) Aikaisemmin keväällä, kun kasvusto on matalampaa ja harvempaa, niin siellä suditaan ihan surutta.