lauantai 22. syyskuuta 2012

Kesä jatkuu kasvihuoneessa



Vielä olisi vaikka kuinka paljon raakileita odottamassa kypsymistään ja satoakin pukkaa edelleen kovaa tahtia. Varmistaakseni, että loputkin raakileet saisivat mahdollisuuden kypsyä, tein melko mittavan karsinnan kasvustossa. Leikkelin kaikki kukkivat oksat tomaatista ja paprikasta nypin pienet alut ja latvoin nuput pois. Toivottavasti kasvit keskittävät näin viimeiset voimansa jäljelle jääneisiin hedelmiin.
Kippasin kasvijätteet kompostiin mikä olikin puolillaan täydellistä multaa... Häpeillen täytyy tunnustaa, etten ole koko kesänä luukkua avannut... Jos sitten tulevana kesänä ryhdistäytyisi, kun kevällä on saanut sen kompostin sisällön käyttöön.

Muistilista tulevalle kesälle:

- 1 kurkun taimi on aivan riittävä meidän perheen tarpeisiin
- Chiliä voisi laittaa useampaa lajia, kuitenkin vain 1 taimi/laji
- Tomaattia useampaa eri lajia.

- Tomaatit istutettava kaikki säkkeihin, kun ruukkussa lannoitus on hankalaa.
- Tomaateista voisi latvoa joka toisen säkistä, niin satokausi aikaistuu ja myös kestää pitkälle syksyyn.
- Paprikat menee hyvin ruukuissa ja 1 taimi/ruukku riittää ihan mainiosti.
- Salaattia ja yrttejä parvekeruukkuun ja osalliseksi kastelujärjestelmään.
- Jotain uutta voisi koitaa

Kaikenkaikkiaan kessä 2012 on ollut kolmesta kasvarikesästä parhain. Tuholaisilta on vältytty ja kaikki taimet ovat tuottaneet hyvin satoa. Nyt ihan viime metreillä muutama Ansarijauhiainen näyttää lehahtelevan ilmassa, mutta siinäs lentelevät, eivät ehdi enää tekemään mitään suurempaa tuhoa. Kastelujärjestelmä on ollut paras hankinta ikinä. Tasainen kastelu on pitänyt luultavsti kasvit niin hyvin elinvoimaisina ja vahvoina,, ettei taudit ole sen vuoksi iskeneet.








17 kommenttia:

  1. Upeita satokuvia, nam! Mäkin voisin tulevaisuudessa muistaa tuon taimi/ruukku -säännön paprikan ja chilin kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja taas kevään tullen sen tietää, että ne pienet hentoiset taimet näyttävät yksinään niin surkeilta siinä suuressa purkissa, joten pakkohan sille on varmuudeksi laittaa kaveri ;D

      Poista
    2. No sepä se. Tuo on kyllä niitä juttuja, joista ei varmasti koskaan mitään opi :D

      Poista
  2. Taidan esitellä noita sato-kuvia täällä kotona vähän enemmän jotta minäkin saisin kasvihuoneen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista mainita myös se valtaisa säästö, kun kasvisten suhteen on täysin omavarainen pitkälle syksyyn ja säilömisen yms. avulla myös talven herkut on lähes ilmaisia ;D

      Poista
  3. Kauniita paprikakuvia. Mun kasvihuoneessa on enää tomaatteja. Kurkut päätyivät jo heinähäkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä meni myös kurkku kompostiin jo aikaa takaperin. Toivottavasti saadaan loputkin tomaatit kypsiksi :)

      Poista
  4. Hmm... Kun katselee tuota mahtavaa satoa, olisi kyllä syytä hankkia ensi kesäksi kastelujärjestelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hintansa väärtti ja paljon enempikin! Ei enää huolta ja murhetta tomaateista jos haluaa viettää vaikka mökillä pari päivää :D

      Poista
  5. Ihanan ihanat puutarhakuvat. Täällä on hyötykasvi-innostus vallannut vasta parin viime vuoden aikana ja tänä kesänä rakennettiin kasvihuone, jossa nyt pari viiniköynnöstä ja ensi kesänä kaikkea muuta, hyvä tuo sinun listasi, sillä helposti innoissaan tulee laitettua kaikkea hiukan liikaa. Tarkoituksena olisi tehdä kunnon kasvilavat ensi kesäksi sekä lämpö- että kylmälavat. Tänä kesänä kokeilin yrttien kasvatusta ja hienosti onnistui. Myös kesäkurpitsa oli iloinen yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarppu :) Mulla onkin pari kasvilavaa jo entuudestaan ja ensi kesänä meinaan tehdä myös tuosta tällä hetkellä umpeen kasvaneesta kasvimaasta lava- kasvimaan..

      Poista
  6. Mulla täälä oikein suu loksahti kun näin komiat chilisi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun vielä saisi aikaiseksi niistä soosia, etteivät pääse menemään pilalle sitä ennnen....

      Poista
  7. Onpas hyvä muistilista! Ja kiva blogi, jään lukijaksi :)

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)