tiistai 23. lokakuuta 2012

Punajuuren punaista


Punajuuren käyttö on aika minimaalista tässä taloudessa, mutta jos siitä jotain tehdään niin sitten punajuuri-Aurajuustopaistosta. Se on herkuista herkuinta kausiruokaa vaikka tällä kertaa valmistinkin sen pikaisesti pannulla. Perus resepti on 1kg punajuuria keitetään ja silputaan vuokaan, lisätään purkki kermaa ja paketti Aurajuustoa ja sitten uuniin n. tunniksi.

Ostettiin pitkästä aikaa ihan kaupan hyllyltä lihaa ja ihan hyvää siitäkin tuli, kunhan pesi ensin marinaadin ja antoi sen muhia tunnin sijaan yli 4h uunissa. Mutta tänään taas kannatettiin paikallisen lihakaupan tarjontaa ja haettiin pakastin täyteen kasleria, naudan paistia, nakkeja, broiskua ja leikkeleitä. Mä en oikein enää pysty syömään noita valmiiksi marinoituja juttuja, kun ne maistuu jotenkin niin teolliselta ja omituisilta. Peseminen hiukan auttaa asiaa, mutta kyllä se maku sieltä vähän tunkee silti läpi.

Makoisaa loppuviikkoa ja nautitaan nyt vielä syksyn väreistä ulkonakin, kun siihen on vielä hetki aikaa...



2 kommenttia:

  1. Joo, en minäkään osta juuri koskaan valmiiksi marinoitua. Tuntuu, että vanhentuneen lihan maku koetetaan peittää noilla kaikenmaailman aineilla ja on ylisuolattua. Maustamaton on paljon parempaa. Vielä jos kukkaro kestäisi luomua ostaa, niin aina olisi parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se luomu olis edes niin hirveesti kalliimpaa tai ei se tuntuis ainakaan näin kahden aikuisen taloudessa kauheasti. Mun mielestä on myös ihan hälmöä maksaa siitä liejusta, mitä on paketti puolillaan. Jotkut broilerin suikaleet marinadissa on kaiken huippu!! Merkillisen näköistä mössöä siitä tulee paistettaessa.

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)