tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tuolit



Joskus viime kesänä löysin vihdoin 
ne pitkään havittelemani 50-60-luvun nojatuolit..


Alusta saakka oli selvää, että tuolit päätyvät täysremonttiin vaikka suht hyväkuntoisia olivatkin. 
Rungot oli maalattu uudelleen valkoisella 
ja kuvittelin niiden olleen alunperin puunväriset. 
Tuoleja purkaessa selvisi, 
että ne ovat olleet valkoiset tehtaalta saakka. 


Alusta saakka oli myös selvää, että itselläni ei vaan ole aikaa alkaa ja tarmoa alkaa nyhertämään maaleja irti rungosta. Onneksi kaveripiiristä löytyi apu tähänkin ja kiitos Sarin, kaunis koivupuu pääsi esille maalin alta. Ruuvinreikien kohdalla oli muoviset tulpat, mitkä menivät hajalle, kun jouduin kaivamaan ne irti tuoleja purkaessani. No se ei haittaa, kun ei ne olisi muutenkaan enää sopineet maalin poiston jälkeen. 

Verhoilun olin ajatellut tehdä itse, mutta eipä tarvinnut siihenkään ryhtyä, kun en ole löytänyt vieläkään oikeanlaisia puolia ompelukoneeseeni... puolattomalla koneella on vähän paha ommella... No hyvä näin, sillä ei lopputuloksesta olisi ikinä tullut näin hieno, kuin verhoilijan Jäljiltä. Itse voin olla tyytyväinen nokkelaan keksintööni tarranauhoilla kiinnitettävästä istuinsuojasta. Saa sitten helposti koirien jättämät töhnät ja tahrat pestyä.

Käsittelin rungon kertaalleen Osmo colorin Kuusi nimisellä vahalla. Väristä tuli ihan hyvä ja muutenkin olen lopputulokseen enemmän, kuin tyytyväinen! Verhoilija vaihtoi vielä kaiken kukkuraksi pehmusteet, koska vanhat olivat hapertuneita ja murenivat, kun vanhaa verhoilua poistettiin.


Asiasta kukkaruukkuun... on muuten ihan tuskallisen vaikeaa yrittää näillä mobiilivehkeillä kyhätä postausta... mutta nyt on taisteltu kuvat verkkoalbumeista ja tekstiäkin saatu aikaiseksi vuoronperään tablettia ja puhelinta käyttäen...


8 kommenttia:

  1. Kauniit tuolit ja kivan värinen verhoilu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) oli kauhee pähkäily, että mikä väri yhdistelmä rungossa ja verhoilussa, mutta tää tais olla ihan nappi valinta.

      Poista
  2. Ihanat :) Nuo puiset käsinojat on ihan huiput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on kyllä kivan muotoiset. Itseasiassa etsinnässä oli alunperin hiukan sirommat laippamaiset käsinojat, mutta hyvät nämäkin on :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Se on varsin tyydyttävää, kun pitkä etsintä tuottaa tulosta ja lopputuloskin on ihan priimaa :)

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)