lauantai 5. huhtikuuta 2014

Thaimaassa - Sieltä täältä osa1



Phi Phi
Terveisiä kuumaakin kuumemmasta Thaimaasta! Eilen saavuttiin kotia 3 viikon kierrokselta ja tässä sitä koitetaan sitten taas sopeutua arkeen...

Ensimmäinen matkapäivä oli tuskaisen raskas. Lento lähti Helsingistä iltapäivällä ja meillä oli vielä vaihto Bangkokissa, ennen kuin päästiin Phukettiin. Phuketissa yövyttiin yksi yö Karonilla ja liityttiin viikkoa aikaisemmin matkaan lähteneeseen ryhmä rämään.  Karonista ei saanut juuri mitään kuvaa niin pikaisella pyrähdyksellä. Aamusta lähdettiin jo kukon laulun aikaan kohti satamaa ja lautalla Koh Lantalle.

Koh Lantalla vietettiin 4 yötä, eikä sieltä tullut kauheasti mitään kuvia napsittua. Nautittiin vaan rantaelämästä, hyvästä ruuasta ja koitettiin päästä lomatunnelmiin. Poltin pahuksen tehokkaasti sääreni yhtenä päivänä, kun ajattelin fiksuna antaa psorille kunnon kyytiä.. Hitto, että teki kipeää ja oli hurjan näköiset rakkulat.

Meillä oli varsin kiva majapaikka ihan rannalla Lanta island resortissa, melko vaatimattomassa, mutta siistissä ja isohkossa bungalovissa. Lantalla on seesteistä ja rauhallista ja varsinkin jos olisi lapsia, niin suuntaisin ehdottomasti Lantalle ja Klong Dao beachille missä ollaan oltu nämä pari kertaa. Ranta on loiva ja rauhallinen, eikä aallokkoa ole ollut oikeastaan koskaan. Klong Dao on ihanteellinen paikka rannalla telmimiseen.

Nousuvettä odotellevia paatteja

Koh Lantalta siirryimme ehdottomalle suosikki saarelleni eli Phi Phille. Siirtymiset saarten välillä tapahtuu melkoisilla kuolemanloukuilla... Suurin osa lautoista on sellaisia pitkulaisia sillipukkeja, mitkä on täyteen ahdettuja ja vielä kahteen kerrokseen. Muutaman kerran olen istunut kannella, kun merenkäynnin tai muun tekijän vuoksi itsesuojeluvaisto ei ole antanut periksi mennä sisätiloihin.

Kanssaturistit kauhistelevat aina, kun tulee juttua, että ollaan tultu tai menossa PP:lle. Paikka tunnetaan pitkälti yöelämästään ja rantabileistä sekä  yötä päivää ympäri päissään pyörivästä nuorisosta. Onhan se toki sitäkin, mutta niin paljon kaikkea muutakin. Hotellin sijainnilla on iso merkitys viihtyvyyden suhteen ja kannattaakin katsella Tonsain kylästä majapaikkaa sataman puolelta tai sitten ihan jostain kauempaa, jos ei halua jumputuksen häiritsevän yöunia. Me asustettiin 6 yötä PhiPhi hotellissa, mikä on yksi niitä harvoja rakennuksia, mitkä kestivät tsunamin. itseasiassa hotelli toimii nykyään evakuointipisteenä tsunamin sattuessa. Neljänteen kerrokseen hiki päässä kivutessa sai ainakin ajatella, että voi yönsä nukkua rauhassa...

Kaikenlaisiin vipeltäjiin tuli matkalla törmättyä ja joskus sattui olemaan kamerakin käden ulottuvilla. Melkoinen pötkäle tuo varaani, joka tallusteli rantaravintolan pihalla... Ja vastapainona pari senttinen pikku Keijo Gekko, joka majaili Bangkokissa meidän huoneen vessassa. Tällä reissulla tuli nähtyä todella paljon erilaisia liskoja, perhosia ja muita öttiäisiä. Harmi vaan, kun se kameran esille kaivaminen vei aina sen verran aikaa, ettei mitään kuvattavaa ollut enää siinä kohtaa, kun sormi oli laukaisimella. Toisenlaisia vipeltäjiä oli merellä ihan riesaksi saakka. Thaimaassa matkustaa nykyään valtavat laumat Kiinalaisia. Meluisat pienet tyypit saapuvat pienille paratiisirannoille pikaveneillä ja niistä pienistä paateista purkaantuu valtavat määrät pelastusliiveihin ja märkäpukuihin sun muuhun sotisopaan pukeutuneita papatteja. Siinä ne sitten mekkaloivat hetken ja lilluvat ryhmänä meressä ja taas jatkavat matkaa.


Viimeisenä iltana Bangkokissa näin vielä sellaisenkin ihmeen, kuin banaanin kukka. Enpä ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että jonkinlainen kukka siihen banaaniinkin tarvitaan... Mutta ikinä en olisi osannut arvata, että se kukka on tuollainen valtavan kokoinen ja jotenkin epätodellisen näköinen jötikkä. Kukalla oli varmaan korkeutta sellaiset 40cm ja jos nyt yhtään tuosta osaan päätellä, niin noista valkeista hetuloista muodostuu aina yksi kerros banaaneja terttuun?



tiistai 11. maaliskuuta 2014

Huomenna..


 Oli pakko hiukan fiilistellä ihka ensimmäisen Thaimaan matkan kuvilla...


 Se kuuluisa kivenkikkara.


Kättäpäivää.


Kansanvaellus saarelta toiselle.


Vahtikissi


 Tätä me ei todellakaan toivota tällä kertaa.. Viimeisin loma meni jo sadetta pidellessä ja tämä 2011 Thaimaan matka oli myös melko kostea. Toinen viikko satoi aamusta iltaan ja lopulta olikin kauheat tulvat ja hyvä, kun päästiin lentokentälle. 

 Eniten tulevalta reissulta odotan juri tätä! Jännä nähdä minkälaista kuvaa uudella kameralla ja sukelluskotelolla syntyy...




perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kevättä sisälläkin




Olohuoneen uusia verhoja aikani pähkäilin ja sitten mukaan tarttuikin heräteostoksena alennuksessa olleet Vallilan Anis verhot. Ei ollut ihan ajatuksissa mitään näin värikästä ja puoliskokin kommentoi tapojensa vastaisesti, että aika vihreät, kun näytin vielä pussissa olleita verhoja.


No siinä ne Anikset nyt sitten ovat ja puhtaat tyynynpäälisetkin vaihdettu. Tällä kertaa säästyi rahat, koska sopivan väriset pääliset löytyi omista valikoimista. Verhojen vihreys taittui aika kivasti, kun karsin suurimman osan muista vihreistä tekstiileistä ja vaihdoin vaalean nojatuolin vihreän tilalle. 


Karvakorvat saavat taas kannella puhtaita tyynyjä ja pyöritellä niitä pitkin lattiaa... Puhtaalle matolle kelpaa myös oksennella ja paskannella... Espritin pikselimatto on ollut viime kesästä rullalla ja säilytyksessä. Sen kanssa meinasi vaan käydä huonosti, kun pestiin se itse ja eihän tuo mihinkään kuivunut ja sitten se alkoikin haista ihan kuolemalta... Koko kesän matto roikkui terassin kaiteella ja valelin sitä etikkavedellä. Haju on poissa, mutta hiukan on maton muoto kärsinyt roikottamisesta. Toivottavasti se siitä asettuu. 


 Räsymattotyynyt hiukan rikkoo tuota hallitesevaa sinisyyttä. Meillä ei olekaan ihan näin sinistä ollut koskaan... 


Punamusta raanu sai lähteä säilöön tuosta ilmalämpöpumpun alta ja tilalle vaihdoin yhden itse maalaamistani tauluista. Kummasti raikastui ilme siinäkin kohtaa. Huh, että on huono laatusia kuvia, kun sisällä on niin pimeää ja merkille voi myös panna ryönällä peitellyn keittiön pöydän...


Tästä klikkaamalla  Voi kurkata millaiselta näytti viime keväänä ja kesänä. Talven värityksestä ei taida postausta ollakaan...

torstai 6. maaliskuuta 2014

Night vision..


Naapurin pihavalon kajastuksessa


sillä valovoimaisella objektiivilla


ja pienellä muokauksella sai melko mageita yökuvia..



























Puutarhan iso leppäkin muuttui melkein Vallilan kankaaksi :D 

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ny paistetaan!

Pikkujouluissa työnantaja oli muistanut minua Stockmannin lahjakortilla yli ammattirajojen tehdystä työstä (muistaakseni se oli niin.. En ollut itse paikalla, kun olin Teneriffalla sadetta pitelemässä).

Vihdoin keksin, mihin lahjakortin sijoittaisin. Olen lievästi hysteerinen teflon-pinnotteiden suhteen ja sen takia käyttänyt enää oikeastaan valurautaista pannua. Viime kesänä ostamani valurautapannu on kuitenkin aika pieni ja isommalllekin olisi tarvetta. Eri vaihtoehtoja puntaroituani ja ostosteeveen pannusarjaakin kuolanneena päädyin lopulta teräspannuun. Stockalta löyti juuri sopivan kokoinen Scanpan ja kyllä siinä kelpaa paistella. Mulla tuntuu olevan tuossa paistamisessa vain yksi teho ja se on täysillä... Teflonit on hetkessä rullalla ja halvemmat ohutpohjaiset vääntyvät kuperiksi alta aikayksikön. Mielenkiinnolla odotan onko tästä iloa hintansa edestä.



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Selvät sävelet




Nyt on uuden ruokaryhmän osalta suunnitelmat tehty, tai no ainakin pöydän osalta. Tuolien kohdalla on vielä pientä pohdintaa ilmassa ja ehkä jopa hienoista erimielisyyttä. Itse haluaisin vanhat koulutuolit ja nimenomaan nämä Kurt Hvitsjön 1955 suunnittelmat tuolit. Isku on ottanut tuoli 50:n uustuotantoon, mutta haluaisin alkuperäiset koivuvaneriset. Toinen osapuoli, ei ole järin innoissaan ajatuksesta, mutta katsotaan... 

Toinen vaihtoehto olisi vanhat pinnatuolit, mitkä hivelee myös silmääni ja menisi ehkä paremmin läpi myös siipalle.Sitten olisi tietenkin Domus tuolit, mutta 6 tuolia vaatisi lottovoiton... 














Sitten se pöytä... Olen pohtinut vaihtoehtoja erilaisten pukkijalkojen ja muiden ratkaisujen välillä ja päätynyt viereiseen Tebian valmistamaan malliin. Meinaan kuitenkin teettää koivusta jalat puusepällä, koska haluan siihen pieniä muutoksia. Homma on edennyt jo siihen pisteeseen, että olen saanut alustavan tarjouksen jaloista ja paria muuta tarjousta odotellaan vielä. 

Pöytälevyksi olisi tulossa filmivaneri valkoisella pinnoitteella. pöytälevyn ei pitäisi olla kovinkaan kallis, mutta saapi nähdä onko sen hankinta vaikeaa. Tutkailujen perusteella sellaista olisi kyllä saatavilla ja hinnasta riippuen haluaisin pöytälevyyn hieman viistetyt reunat. 

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Pikkumusta



Hiukan kaposeksi mennyt tämä maailma, kun näköjään jutut pyörii pitkälti näiden karvakorvien ympärillä... No eipä se mikään ihme ole, kun ollaan täällä kotona kylki kyljessä vietetty pari kuukautta 24/7.


No mutta jutun juonena oli tässä, että kesällä saadan jännätä toivottavasti onnistuneen astutuksen tuloksia, kun nallenaamasta olisi tulossa isä pahnueelle nro 2. 

 Ensimmäisen pahnueen jälkikasvu on puolivuotiasta ja Mini-mi käy kyläilemässä säännöllisesti. Mukavasti tulevat isä ja poika toimeen keskenään ja toivottavasti sama peli jatkuu tulevaisuudessakin.