Gilit

Balin jälkeen siirryimme Gili Trawanganile. Matkalla koettiin yksi mieleenpainuvimmista elämyksistä, kun delfiiniparvi liittyi seuraan ja uivat hyppien veneen rinnalla... Ihan kuin elokuvissa ja mulla pääsi pikku tippakin linssiin ja se hiukan huvitti edessä istuvia kanssamatkustajia. Mutta oli se vaan hienoa!! Gilisaaret olivat loistava valinta ja varsinkin Gili Air oli meidän kaikkien suosikki. Gili Menolla oli niin hiljaista ja rauhallista, että 3 yötä oli aivan riittävä. Gili T oli puolestaan vilkkain, mutta eipä sielläkään juuri liikettä ollut näin sesongin ulkopuolella.

Olen aina kuvitellut, että vapaasukellus on mun osalta ihan mahdoton tehtävä, koska kelluntaominaisuuteni ovat huippu luokkaa. Sukelluskurssilla joulukuussa hiukan harjoiteltiin altaassa sukeltamista ja onnistuin siinä silloin ensimmäisen kerran. Siinä hihkuessani onnistumistani, opettaja hieman toppuutteli ja sanoi, ettei sukeltaminen tule onnistumaan meressä ilman painoja. Harjoittelu ja kova tahto vie vaikka läpi harmaan kiven ja niin tämäkin uppoamaton onnistui, kuin onnistuikin sukeltamaan. Saan ihan valtavasti iloa siitä, että ylitän muiden odotukset, koska olen niin pitkään ollut arka edes kokeilemaan mitään, kun se ei kuitenkaan onnistu. Toinen valtavasti tyydytystä tuonut tilanne oli, kun Airilla sukellusopas sanoi ensimmäisen sukelluksen jälkeen, että hän kuvitteli minun olevan ensimmäisenä ilma loppu. Päin vastoin, paksukainen hoiteli homman siinä missä kokeneemmat ja sporttiset toveritkin :)

Indonesiassa on herätty suojelemaan merikilpikonnia ja mm. Gilisaarilta löytyy kasvattamoja, missä poikaset saavat kuoriutua ja kasvaa kriittisen vaiheen yli. Ihan tuska söpöjä ne pienet pipertäjät ja tietenkin lahjoitettiin myös rahaa hyvään työhön, kun käytiin piipahtamassa kasvattamoilla. Balilla nähtiin Liberty Wreckillä yksi kilppari, mutta Menolla niitä vilisi ihan hotellin rannassa. Mielettömän kokoisia mötkäleitä tavattiin sukelluksella Turtle heaveniin. Suurimmat konnat olivat kilven halkisijalta ainakin metrin ja ne olivat jopa 100 vuotiaita.

Näiden isojen konnien kuvaamisen jälkeen alkoi kameran akku olla lopuillaan ja havaitsin katastrofin... Akkulaturi oli unohtunut Balille!! Kuka voi olla niin tolvana, että jättää tärkeimmän varusteen hotellihuoneeseen lähtiessään... Ei siinä auttanut, kuin niellä tappionsa... Gili Airilla Blue Marine Diven ystävällinen henkilökunta yritti auttaa jopa lainaamalla omaa laturia ja tietokonetta. Mutta eihän se onnistunut edes USB-portin kautta.

Saarilla ei ollut lainkaan moottoriajoneuvoja. Liikkuminen tapahtui joko jalkaisin, pyörällä tai ponitaksilla. 

Gilit olivat snorklauksen puolesta vähän pettymys. Matalikkoa ja meriruohoa oli todella pitkän matkaa ja sitten oli polttiaisia riesana, kun vihdoin pääsi johonkin katseltavaan kohtaan. Paras snorklaus spotti olisi ollut Menolla, mutta siellä koettiin sitten taas kauhun hetkiä, kun meduusat vyöryivät tuhatpäin paikalle. Yöllä oli satanut ja ne kuulemma nousevat sateen jälkeen joukolla pintaveteen. Oli aika villiä pujottelua, kun havaittiin olevamme piiritettyinä ja piti alkaa pyrkiä rantaa kohden.

Bali ja Gilit veivät kyllä sydämen ja Indoneasialaiset ihmiset ylipäätään. Thaimaassa ollaan matkattu paljon ja tykätty kovasti, paitsi paikallisista... Kurja sanoa, mutta Thaikut ovat isolta osalta todella jurpoa porukkaa... Noloja ja huonotapaisia juntteja suoraan sanottuna. Indonesian puolella ei ollut kertaakaan minkäänlaista huutelua, osoittelua saati tuijottelua. Kaikki olivat mukavan uteliaita ja niin iloisen kohteliaita.

Näihin maisemiin me palaamme aivan varmasti uudelleen!! 

Balilla uppeluksissa osa2

7. ja 8. sukellus tehtiin U.S.A.T. Liberty Wreckille. Näkyvyys oli vähän heikko ja sakkaa oli aika paljon. Kuvat on sen takia aika erikoisen näköisiä ja niistä tulee ihan vanhat maalaukset mieleen. Pakko laittaa hankintaan lisävalaistus kuvaamista varten, koska onhan nämä myös tosi pimeitä kuvia. 

 Hylky on aivan huikea sukelluskohde ja se on luokiteltu maailman 10 parhaan kohteen joukkoon. Laiva sai Japanilaisten torpedosta 1942 ja rantautui Tulambenin rannalle. 1963 tulivuoren purkaus siirsi laivan mereen ja nyt se on siellä säpäleinä 7-30 metrin syvyydessä. Ensimmäinen pulahdus tehtiin laivan ympärillä ja liikkeellä oli jonkin verran isoakin kalaa. Nähtiin mm. rutkasti yli metrin mittainen pumphead parrotfish. Välskärikaloja oli myös paljon ja tyypit tunkivat ihan iholle.

 Pari valtavan kokoista pallokalan mötkälettä tuli myös vastaan ja näistä tyynen rauhallisista kavereista tuli kyllä tällä matkalla yksi suosikki kalalaji. 

 Ensimmäisen sukelluksen päätteeksi koettiin hienoja hetkiä, kun velipoika kosi tyttöystäväänsä turvapysähdyksen aikana. Asiasta oli sovittu oppaan kanssa etukäteen ja se saatiin pidettyä hienosti salassa ja yllätyksenä loppuun saakka. Siinä oli tippa maskissa itse kullakin ja ihan valtava ylpeys pikkuveljestä. Oli mahtavaa saada olla mukana siinä tilanteessa.

 Päivän toinen sukellus tehtiin hylyn sisäpuolelle ja siis ihan oikeasti paikka paikoin käytiin laivan sisällä. Ei nyt sentään mistään pienistä oviaukoista menty koluaman jotain hyttiä, mutta pari kertaa oli kyllä kattoa pään päällä. Kerrassaan jännittävää... Mulla on ollut aika vahvoja mielipiteitä siitä, että ei kiinnosta mennä yli 10 metrin syvyyteen ja mitkään hylyt ei ainakaan kiinnosta. Ne mielipiteet karisi kyllä tällä matkalla ja 18,9 metrissä taidettiin käydä vahingossa syvimmillään. Nyt on jo suunnitteilla advanced-luokituksen suorittaminen syväsukelluksineen... Ai miten niin hurahtanut... 

 Kuvista ei ihan täysin välity ne mahtavat maisemat, mutta ehkä jotain ajatusta näistä saa irti...

 Niin upeita oli myös nämä alemman kuvan Sweetlipsit, joihin törmäiltiin useastikin sukelluksilla. Tästä ei myöskään saa ihan sitä majesteeetillista todellisuutta irti, kun kokoa on vaikea suhteuttaa. Raidalliset Sweetlipsit ovat sellaisia 70 senttisiä möhkäleitä. 

Balilla uppeluksissa osa1

Amed, Japanese wreck

Terveisiä Thaimaasta ja Indonesiasta! 

Talviloma suuntautui tällä kertaa pääasiallisesti Indonesian puolelle, missä ei ollakaan koskaan ennen käyty. Mutta voin kertoa, että ei jää viimeiseksi kerraksi. Lensimme Bangkokista Balille ja suuntasimme Denpasarilta 3h ajomatkan päähän Balin pohjoisosaan Amediin. Kuvia Balilta ei ole juuri ollenkaan, muuta kuin pinnan alta. Aloitimme isännän kanssa heti seuraavana aamuna saapumisesta open water diver-luokituksen suorittamisen. Kurssin teoriat oli käyty jo joulukuussa Suomessa ja nyt oli enää jäljellä 4 sukellusta ja tarvittavien taitojen suorittaminen.

Kurssin suorittaminen sujui alun takkuilun jälkeen todella hyvin. Itselläni oli ihan hermo loppu alussa, koska ensimmäisellä sukelluksella en meinannut päästä millään pinnan alle. Painoja oli kaikkiaan 15kg ja siitä huolimatta sain kiskoa itseni poijun köyttä pitkin pää edellä pohjaan... Ei kiva! Mutta siitä se sitten lähti ja joka kerta tuntui edellistä luontevammalta. Kurssin lopulla olin saanut painoja laskettua 11 kiloon ja sukelluaika oli pidentynyt jostain 25 minuutista 50 minuuttiin. Ihan lopulta 12. ja viimeinen sukellus kestikin jo 63min. ja vielä olisi paineiden puolesta voinut jatkaa sukeltamista. Eli hyvä minä :)

Kurssin jälkeen ensimmäinen sukelluskohde oli Amedissa Japanilainen laivan hylky. Kamera oli ensimmäistä kertaa mukana sukelluksella ja ajattelin mennä automaattiasetuksella, että voi keskittyä paremmin itse sukellukseen. Kuvista surkeita ja suurin osa on jotenkin ylivalottuneita tai epäselviä. Tuo yläpuolella oleva epäselvyys harmittaa ehkä eniten, koska kuvassa on pygmi merihevonen ja ne on aika harvinaisia ja kokonsa puolesta vaikeita löytää. Mutta siinä se nyt todistettavasti pönöttää selkä päin, tollanen peukalonkynnen kokoinen otus. 

Hylyllä koettiin ensimmäinen lievähkö virtaus, mikä sai hieman pasmat sekaisin, mutta siitä se sitten lutviutui. Hylyn jälkeen alkoi hienot laajat korallikentät ja pikkukalaa oli pilvin pimein.

Päivän toinen sukelluskohde oli Lipah. Laskeutuminen ja menomatka oli hiukan ankea hiekkapohjaa, eikä nähtävää ollut ihmeemmin, mutta paluumatkalla oli kauniita korallimuodostelmia ja rutkasti pikkukalaa. 

Onnellinen!!

Moi!!

Piipahdin vaan kertomaan, että hengissä ollaan... 

Kynät ja pensselit ovat viuhuneet viime aikoina aika ahkerasti, mutta kuvaaminen on jäänyt, jos puhelimella räpsittyjä juttuja ei lasketa. Pari viikkoa pitäisi vielä sinnitellä ja sitten alkaa talviloma. Matkakertomuksia olisi siis luvassa ja niiden myötä toivottavasti pääsen taas kuvaamiseenkin kiinni ja alkaisi löytymään jotain tainoitavaakin. 

Leppoisaa kevättalvea kaikille!

Siirtopaperit

Viime viikonloppuna lähti liikkeelle eräs elämän suurista haaveista... Siirtopaperikurssi PADI Open Water Diver-luokitusta varten järjestettiin täällä Turussa Fun Diven toimesta. Siirtopaperikurssi tarkoittaa käytännössä sitä, että teoriaopinnot, kokeet ja allassukellukset suoritetaan täällä Suomessa ja avovesi-osuudet sitten maailmalla. 

Altaalla treenataan sukellustaitoja ihan kaikessa rauhassa. Vaikka pari kokeilusukellusta meressä olenkin tehnyt, niin jotenkin tämä systeemi tuntui itselle parhaiten sopivalta. Lomasta ei kulu niihin opintoihin aikaa ja kaikki on käyty läpi leppoisissa tunnelmissa ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä, kuten virtaukset, hullumaisen suolainen vesi ja kaiki ei niin kivat meriörkit. 

Siinä yllä olevassa kuvassa isäntä suorittaa yhtä viimeisimmistä taidoista, mitä harjoiteltiin, eli varusteiden riisumista ja pukemista pinnan alla.. Tuolta se kävi naurettavan näppärästi, kun taas itse taistelin varsinkin painovyön kanssa. 10kg lyijyä ei ole mikään ihan näppärä käsiteltävä ja sen pukeminen tuntu kyllä enemmänkin anakondan kanssa painimiselta, kuin vyön pukemiselta. 

Pieniä kommelluksia siinä sattui kurssin aikana muutenkin... Heti alkuun meinasi homma tyssätä siihen, että me oltiin kuviteltu, että ensimmäinen ilta on pelkkää teoriaa. Eihän meillä sitten tietenkään ollut mitään varusteita mukana..  No homma saatiin hoitumaan ja päästiin lopulta altaalle. Sitten viimeisenä päivänä kasasin kamppeet ja viskasin säiliön ja liivin sinne altaaseen, enkä muistanut laittaa ilmaa liiviin... Siihen sitten altaan reunalle polvilleen kaivamaan uppoavia varusteita ja laittamaan sitä ilmaa ja polvet auki ja verta tietenkin ihan hulluna. Onneksi sekin sitten satiin tyrehtymään ja pääsi jatkamaan homman loppuun. Se pahuksen painovyö vaan tippui vielä omia aikojaan jossain kohtaa, mutta onneksi ei ollut ketään alla... Tulipahan sen pukeminen vedessä treenattua ihan kunnolla. 

Nyt on sitten siirtopaperit kunnossa ja ostinpa vielä kouluttajalta hänen vanhan märkäpukunsa. On ainakin sopiva puku sitten itsellä omasta takaa, ettei tarvitse pelkissä uikkareissa sukellella. Loppukoekin meni ihan nappiin ja ainoastaan 4 virhettä/50 kysymystä. Nekin virheet oli jotain epäolennaisuuksia säiliöiden huollosta yms. Vielä pitäisi malttaa yli 2kk, että pääsee hoitaman homman loppuun ja nauttimaan meren ihmeistä.