maanantai 12. joulukuuta 2011

Hienosäätöä



 





  Vihdoin ja viimein se tasapaino sitten löytyi tuohonkin seinustalle...
 Pari peikonpähkinän oksaa tuo mukavasti korkeuseroa ja sopivat teemaan, kuin nyrkki silmään. Kynttilät on näköjään kuvassa ihan vinksallaan.. Epätasainen alusta ja kaksi koheltavaa koiraa niin ei siitä oikein muuta yhtälöä saa. Nukkumatti sai väliaikaisen valon, kun en meinaa millään ehtiä sitä tekstiilijohtoa etsimään, että saisin toteutettua sen aikaisemmin visioimani roikkalamppu idean. Tämä on kyllä ihan hauska ratkaisu ja ennen kaikkea ilmainen. Meillä on ollut joskus telkkarin takana pikku lamppu taustaseinää valaisemassa ja nakuttelin ko. lampun naulalla seinään. Lampussa ei ole lainkaan varjostinta niin tietäähän sen miten se valo pläsittää silmiin. Ratkaisuksi muodostui pala olohuoneen tapettia, minkä teippasin kaksipuoleisella teipillä tuohon kulmaan. Nukkumatti piristyi heti ja ylös- sekä alaspäin suuntautuva valo on todella miellyttävä. Olkoot nyt tuossa sitten niin kauan, että saan joskus aikaiseksi sen toisen tekemisen. 









 Kodin 1:stä löytyi aivan mahtavan värinen torkkupeitto. Niitä eksyi mukaan heräteostoksena kaksin kappalein. Seuraavana päivänä toisessa oli jo ammottava reikä, koska pikkumonsteri oli myös riivatun innostunut uudesta filtistä. Samalla vanhoihin peittoihin oli saatu nakerrettua ainakin yksi pienempi reikä.. Harmi vaan, kun Ikean valikoimassa ei enää ole tätä ruskean ja harmaan kirjavaa Ofelia huopaa, vaan ainoastaan valkoinen ja punainen. Ovat palvelleet nyt jo yli 5 vuotta jatkuvassa käytössä ja ollaan tykätty kaikin puolin. Alla sohvalta otettu kuva keittiöstä päin. Pääosaa kuvassa esittää talven paras kaveri, mikä lämmittää myös mieltä, eikä vähiten sähkölaskua maksettaessa. Takka on Tiilerin Funkkis Lauri. Taustalla häämöttää viha-rakkaus suhteeni eli ilmalämpöpumpun sisäyksikkö. Vieläkin harmittaa, kun sitä rumilusta ei voinut laittaa eteisen oven päälle, mutta taas sähkölaskua maksaessa unohtuu sekin ainakin hetkeksi. Kesät ovat myös entistäkin mukavampia, kun kodin saa sopivan vilpoiseksi tarvittaessa. Keittiötä ihmetellään sitten lisää joskus, kun saan joulupukilta sen Lokki valaisimen...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)