keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Jotain uutta







Tänään on saatu lunta ja sehän vasta merkillistä onkin ollut tuon koiranalun mielestä. Lumi on penaalista, mutta on siinä se etu, että pysyy lattiat vähän siistimpinä, kun 8 jalkaa ei kanna kuraa solkenaan sisälle. Tänään on saatu myös uusi matto kotiin, mutta se pysyy paketissa, vaikka tänään on myös ensimmäinen päivä, kun ei ole tarvinnut yhtään pissalätäkköä pyyhkiä lattialta. Tänään on koirat saaneet uudet kuoret säkkituoliinsa. Askosta tuli mukaan heräteostoksena 4kpl mini räsymattoja, kun olivat oikein tarjouksessa. Ompelukoneella yritin ensin kursia mattoja kasaan, mutta ensimmäisen sauman jälkeen kuului klonks ja sitten seuraavalla yrittämällä vääntyi neula... Toivottavasti siinä ei mennyt mitkään sarjoitukset ketuilleen, koska sitten tulee tyyris koiranpeti. Ompelin loput perinteitä kunnioittaen eli käsin. Kuten kuvasta näkyy niin konservatiiviselle staffin pojalle uusi peti ainakin kelpaa. Ja miksei kelpaisi, kun kiinnostus oli jo aivan valtavaa tekovaiheessa...

Sain myös pari päivää takaperin uuden kameran, eli kauan kaivattu järkkäri on nyt opiskeltavana. Hienoja kuvia sillä kyllä tulee, kuten tuo ensimmäinen kuvista. Sanottaisiinko kuitenkin, että ehkä 1/5 kuvista on hyviä ja selkeitä ja loput menee suoraan poistoon. No kukaan ei ole seppä syntyessään ja ohjekirjaan en ole vielä ehtinyt vilkaistakaan, joten ihmetellään sitten vasta sen opiskelun jälkeen, jos ei kuvat onnistu.

Tuossa viimeisessä kuvassa näkyy vähän uudesta viritelmästä, mitä kokeilin satulajakkaran ja taulun taustalle. Eli kaksi kaitaliinaa on viritetty seinävaatteeksi. Kokonaisuus ei edelleenkään ole ihan laitalainen, joten kuva jäi laittamatta ja ajatustyö jatkuu.. Idea oli muuten pirun hyvä ja näyttäisi paremmalta, jos liina olisi leveämpi. No kai se kuva on laitettava, jos ei muuta niin varoittavana esimerkkinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)