Thaimaassa - Pinnan alla 2/2

Saanen esitellä: maailman onnellisin ihminen ja itsensä ylittämisen kruunaamaton kuningatar! Mä tein sen, toteutin lapsuuden haaveeni... Se jäi omalta osaltani viime vuona tekemättä, kun mökötin vaan kannella, vailla uskallusta, muun porukan lilluessa jossain 12 metrin syvyydessä alapuolellani. Siinä se sitten virnuilee kuvassa ensimmäisen sukelluksensa jälkeen! Tuhannen kiitos Phi Phin The Adventure Club ja ennen kaikkea Pierre Berillon! Kaikki meni niin loistavasti nappiin. 

Otin kolmen sukelluksen kokeilun, joista ensimmäinen tehtiin matalassa vedessä suomalaisen kouluttajan ohjauksessa. Uh, mitä touhua.. Meinasin lyödä hanskat tiskiin, kun pyörin siinä pinnalla, kuin mikäkin hylje, enkä pysynyt polvet pohjassa hetkeä kauempaa. Pierre aka Puuppa yritti rauhoitella, käski hengittämään syvään ja yritti lempeästi auttaa ponttoonia pinnan alle... Jotenkin sain suoritettua introsukelluksella vaadittavat taidot: maskin tyhjennys sinne päässeestä vedestä, regulaattorin ottaminen suusta ja tyhjennys puhaltamalla sekä nappia painamalla ja kokonaan suusta ja käsistä irronneen regulaattorin kaivaminen takaisin hyppysiin. Muutamat käsimerkit käytiin myös läpi ja kommunikointia pinnan alla. 

Olin niin turkasen turhautunut, kun olin kuvitellut ensimmäisen kokeilun olevan ihan pala kakkua... Vesi on niin mun elementti ja olen aina kokenut olevani siellä ihan kotonani. Siinä kohtaa olin kuitenkin todella kaukana mukavuusalueeltani, enkä pysynyt missään tasapainossa, en pinnalla pystyssä, en pohjalla polvillani enkä yhtään mitään. Onneksi Tiina, Suomalainen opettaja otti lopuksi vielä otteen remeleistäni ja lähti kuljettamaan mua pinnan alla syvemmälle. Siitä sai hiukan tuntumaa, miltä homma voisi tuntua ja hyvältähän se tuntui. 

 Sitten koitti se perjantai aamu ja painovyöt olalla lähdettiin sukellusliikkeeltä kohti satamaa. Olin niin paskajäykkänä tulevasta, että melkein huomaamatta kiipustelin ohjaajan perässä useamman laivan kaiteiden yli ja läpi, että päästiin omalle botskille. Sitten kaikki etenikin nopeasti ja oltiin kohta vermeet niskassa odottamassa pysähtymistä. Vuosi takaperin yksi suurin kynnys kysymys sukeltamiseen oli se veteen hyppääminen. Hiukan jännitin sitä etukäteen, mutta sinne sitä vaan humpsahdettin ilman sen suurempia tutinoita. 

Isäntä suoritti siinä alkuun ne maskin tyhjennykset sun muut ja mä sain sillä aikaa rauhassa hönkiä regulaattoriin ja kellua pinnalla pohjaa katsellen. Ihan mahtavaa jo sekin! Siitä sitten alettiin tyhjätä kelluntaliivejä ja taas meinasi olla ongelmia pinnan alle pääsyssä. Jotenkin se lopulta onnistui ja sitten jo oltiinkin pohjassa. Olisi tehnyt mieli kirkua onnesta siinä kohtaa, mutta yritin pitää hymyn pyllyssä, koska naureskelun seurauksena maski hörppäili vähän vettä.  

 Siellä sitä sitten oltiin ja aika pian nähtiin kuvassa oleva merikilpikonna, jolla raukalla oli vaan toinen eturaaja. Varmaan jäänyt toinen johonkin veneen potkuriin.. Nähtiin me toinenkin kokonainen konna ja vaikka mitä, hiukan pelottavasta mureenasta, suloisiin pikku Nemoihin. Kilpikonnat oli se juttu mitä toivoin näkeväni, mutta sitten eteen ilmaantui tursas elikäs mun suosikki merielävä mustekala ja siitäkös olin aivan täpinöissäni. Ovat kuulemma aika harvinaisia niin matalalla ja oltiin onnekkaita, kun nähtiin niitä oikein kaksin kappalein. Pyörittiin siinä 7-10m syvyydessä, kun mun mielestä siinä oli eniten ihmeteltävää ja syvemmällä oli sitten vaan enempi sellaisia isoja korallikasvustoja. 

 Taas mä mössin sen kameran kanssa... Piti ottaa se mukaan toiselle sukellukselle, mutta sinnehän se unohtui kannelle, kun olin niin täpinöissäni. Onneksi Jonnalla oli pokkari mukana ja oli malttanut muutaman kuvankin ottaa. Nikonin vesipokkarilla tulee kyllä todella hyvä laatuisia kuvia, joten suosittelen sellaisen hankkimista, jos ei halua laittaa pientä omaisuutta järkkäriin ja koteloon.