maanantai 1. syyskuuta 2014

Tuolit


Halipullasten häiriöksi viikonloppuna laitettiin siivoten ja järjestäen paikkoja. Sohvatyynyt saivat syysvärit ylleen ja torkkupeitot vaihtuivat lämpimämpiin. Isäntäkin oikein aktivoitui ja kuurasi sohvan puhtaaksi ja kihnutti suoja-aineet piintaan... Nyt ei meinaa pysyä filtit paikoillaan, kun käytännöllinen tahma on poissa... 


 Eilen käytiin hakemassa ne tuolit! Pakkohan ne oli asetella heti paikoilleen, vaikka eivät ihan edustavimmillaan olekaan. Verhoilun väri istuu ihan kivasti huusholliin, mutta likaisia ne ovat yli 60 vuoden istumisesta, eikä tuo valkoinen jälkikäteen maalattu runkokaan ole ihan viimeisen päälle. 


 Rungot lähtevät soodapuhallukseen viikon päästä ja sitten pitäisi valita sopiva sävy puuvahaan, millä olin ajatellut osat käsitellä. Hirvittävän vaikea sekin valinta, mutta melko tummaan ruskeaan varmaan päädytään...



Verhoilukankaita on tullut pyöriteltyä edestakaisin ja ehkä se nyt sitten on kuitenkin yksivärinen, kun verhoissa, tyynyissä ja matoissa kuitenkin on jotain kuvioita ja liika se on aina liikaa, jopa tässä omassa rönsyilevässä makujen maailmassa. 

4 kommenttia:

  1. Nyt jo näkee, että istuvat mainiosti muuhun sisustukseenne. Niistähän tulee aivan loistavat, kun palautat puupinnan valkoisen maalin alta! Ahaa, yksiväristä kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitäisi vaan saada aikaiseksi alkaa tuumasta toineen, koska silmä tottuu näköjään aika äkkiä näihin tällaisenaan...

      Poista
  2. Oijoijoi silmät nauliintui ensimmäisenä punaiseen/oranssiin jalkalamppuun :) Mulla on joku valaisinfetissi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha :D Tiedän niin tunteen ja samasta vaivasta kärsitään!

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)