torstai 22. marraskuuta 2012

Joulukuu kolkuttelee ovella

Kylläpä on ollut taas hiljaista tällä suunnalla... väsymys painaa päälle ja sitä ei yhtään helpota tämä pimeys ja kilpirauhaslääkityksen säätäminen. Tänään kuitenkin päätin, että nyt jotain piristystä on saatava ja mikä sen tehokkaampaa, kuin valo ja kukat. Ostin Prismasta Sirius valopallot. Näitä on näkynyt monissa blogeissa ja eri merkkisinä kaupoissa, mutta en ole ollut kauheasti innostunut sellaisista lasikuitumaisista palloista. Nyt kuitenkin pisti silmään nämä rouheat pallot sekä maanläheiset värit ja mukaanhan se paketti lähti. Pallot heijastavat ihan mielettömän hienon kuvion tuohon seinälle ja tuo mukavasti eloa, olematta liian ilmeiset jouluvalot.

Samalla reissulla mukaan pääsi myös pari herttaisen vaaleanpunaista joulutähteä. Kaivoin myös Amarylliksen sipulin viimein tuolta salaattilokerosta ja sehän näyttää varsin eläväiseltä ja hyvinvoivalta. Nyt on taas mukava seurata kasvua ja odottaa kukintaa. Meillä on myös joulukalenteri...  a bit funktionalin emäntä oli tehnyt mahtavia joulukalentereja printattavaksi ja minähän ihastuin tuohon pallerokuuseen heti oikopäätä. Printti on aseteltu yksinkertaisesti taulunpohjan päälle ja napsittu nastoilla kiinni alustaansa. Kiitos siis tästä vielä Mindelle!!








9 kommenttia:

  1. Jaha. Meillä on ollut tänään samat kuviot. Minäkin ostin kimpun keltaisia ruusuja ilahduttamaan ja "Pauli-serkun" valopalloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mua nauratti, kun luin sun postausta torstain touhuista :D Niissä pauli-serkun palloissa on niin herkulliset värit!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, myös tuo itsetehtyosio;)

    VastaaPoista
  3. Kivoja hankintoja! Valot ovat kyllä tosi nätit, eikä ollenkaan liian jouluiset. Mulla olisi blogissani sulle tunnustus, käy nappaamassa kun ehdit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valot varmaan roikkuvatkin tuossa kevääseen saakka :D Tunnustus napsittu talteen, kiitos :D

      Poista
  4. Hienoja juttuja nuo kaikki, iloa silmille! Vaaleanpunainen joulutähti on supersöpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä iloa ja söpöyttä kyllä nyt tarvitaan todella :)

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)