keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Syötävän hyvää

 Jos nyt vielä tänään näyttäisi näitä, mitä on päästy pihalta maistelemaan, Chilit ja paprikat olen tähän saakka poiminut raakoina ja n. viikossa ne saavat väriä pintaan. Chilä olen käyttänyt viimeksi tänään Lasagnen valmistuksessa ja viikonloppuna keittelin rimpsuluita Chilillä ja valkosipulilla höystetyssä Coca Colassa. 

Lavoilta tulee tasaiseen tahtiin Tilliä, salaatteja,pillisipulia ja toiselta Mansikkaa. Rankkasateiden takia hain naapurista olkia katteeksi, ettei mansikat pääse mätänemään. Hyvin Tuntuu toimivan, eikä yhtään ole mennyt vielä huonoksi. Kaunotar ja Senga sengana ovat tehneet jo marjaa, mutta Bounty, mikä on myöhäisempi lajike, antaa odottaa vielä itseään. Boynty on muutenkin jäänyt vähän pienemmäksi muihin verrattuna. Seuraavaksi lähden tästä vielä kylvämään tilliä uuden satsin, jos sitä saisi vähän pakkaseenkin syksyllä. Salaatti onnistui tänä kesänä hyvin, kun sateet ovat pitäneet huolta, ettei lehdistä tule kitkeriä. Salaatti on myös kylvetty kahdessa osassa parin viikon välein, joten syksyyn saakka riittää tuoretta lehteä purtavaksi.






2 kommenttia:

  1. Mullakin oli aiemmin mansikkamaa, mutta meni vanhaksi ja ei enää tuottanut satoa, vaikka uusinkin taimia. Nyt tilalla on nurmikkoa ja mustaherukkapensaitten taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo ennen ollut muuta, kuin kuukausimansikkaa ruukuissa, joten kokeilumielellä tämänkin projektin kanssa :)

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)